Keskustan tulevaisuuden siemenet kylvetään nyt!
”Sukupolvien ketju on vastuun rikas ketju”, linjataan keskustan periaateohjelmassa. Kyse on ylisukupolvisuuden periaatteesta, joka on kirjoitettu keskustalaisten arvojen ytimiin. Ylisukupolvisuus tarkoittaa mahdollisuuksia jokaiselle sukupolvesta riippumatta.
Viikonloppuna käytiin alue- ja kuntavaalit, joissa keskusta otti vaalivoiton. Monilla alueilla ja monissa kunnissa keskustalla on nyt aiempaa enemmän valtuutettuja ja vastuuta kannettavaksi.
Keskustan nuoret ehdokkaat kantoivat merkittävän vastuun vaalityöstä. Vaalityötä tekemässä oli yli sata nuorta aluevaaliehdokasta ja lähes 500 nuorta kuntavaaliehdokasta ympäri Suomen.
Nyt vaalitulos on selvillä, ja kesäkuussa kuntien ja alueiden valtuustoissa aloittaa yli 120 nuorta keskustalaista valtuutettua. Myös monet muut nuoret ja jopa ensikertalaiset tekivät hienoja vaalituloksia pienelläkin vaalibudjeteilla.
Olen kuullut vuosien aikana monelta keskustan paikallistoimijalta huolta siitä, että nuoria on vaikeaa saada mukaan toimintaan. Nyt monissa kunnissa ja alueilla on tarjottimella mahdollisuus muuttaa tämä tilanne: nuori ehdokas valmiina ottamaan vastuuta.
Nyt vaalien jälkeen alkaa vaihe, jossa vastuuta jaetaan: luottamuspaikkaneuvottelut. Paras tapa sitouttaa paikallinen nuori ehdokas keskustaan onkin tarjota hänelle mieluisa ja vaikuttava luottamuspaikka.
Keskustan valtakunnallisen luottamuspaikkaohjeen viesti on selkeä: ”Nuorille tulee antaa luottamushenkilöpaikkoja vähintään heidän keräämiensä äänten suhteessa. – – Nuorille on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan varsinaisia paikkoja.”
Nuori ikä ei ole ikinä peruste sille, ettei painavaakaan luottamustehtävää voisi nuorelle antaa.
Kuluvalla valtuustokaudella keskustan riveissä oli Suomen nuorin kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja. Tämä oli vahva viesti vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille: Keskustassa nuoret pääsevät eteenpäin.
Keskustassa nuoriin luotetaan. Luotammehan siis jatkossakin?
Ennen kaikkea nuoriin luottamisessa on kyse puolueemme tulevaisuudesta. Mieluisassa luottamustehtävässä nuori pääsee kasvamaan päättäjänä.
Nyt on siis mahdollisuus kylvää keskustan tulevaisuuden siemenet. Käytäthän sinäkin tämän mahdollisuuden ja tuet nuorta luottamuspaikkaneuvotteluissa?