Keskusta tarvitsee valovoimaista ja osaavaa Annikaa
Tämä on viimeinen kirjoitukseni tälle palstalle Suomen Keskustan varapuheenjohtajana.
Tulevassa Oulun puoluekokouksessa keskustaväki valitsee jälleen kerran puolueen johtoon henkilöt, joiden se katsoo olevan juuri tässä hetkessä sopivimmat kyseisille paikoille.
”Vallitseva tilanne” muuttuu alati ja joskus nopeasti niin globaalisti, Suomessa kuin yksittäistenkin ihmisten kohdalla. Siksi päätöksiä on tehtävä ajassa ja tulevaisuutta varten – menneellä on arvonsa tässä yhteydessä vain opiksi ottamisen mahdollistajana.
Olette tottuneet minun ottavan kantaa asioihin rohkeasti. Olen halunnut tuoda esille asioita, jotka koen yhteiskunnallisesti merkittäviksi ja minulle on tärkeää perustella näkemysteni taustat.
Olipa kyseessä suomalainen ruuantuotanto, huoltovarmuus, ikäihmisten hyvinvointi tai terveyden edistäminen, tahtotilani on rakentaa ymmärrystä ja hyväksyntää ja vähentää vastakkaisasettelua.
Tältä paikalta viimeisen kirjoitukseni kohdistan keskustalaisittain kaikkein tärkeimpään aiheeseen eli puheenjohtajan valintaan. Kantani on selvä, ilmoittautuipa puheenjohtajan paikkaa tavoittelemaan puheenjohtajamme Katrin lisäksi keitä tahansa muita hyviä ehdokkaita.
Kannatan tehtävään Annika Saarikkoa ja tämä kannanottoni on hänen puolestaan, ei ketään vastaan.
Olen saanut olla osa kotimaan politiikkaa ja seurata eri kulmista puolueiden ja ihmisten toimintatapoja puolitoista vuosikymmentä. Tuossa ajassa näkee ja kuulee paljon – ja yhteistyö ja kanssakäyminen muodostaa selkeän kuvan, mistä ”villoista” kukin on tehty.
Olen tuntenut Annikan ja tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä koko tuon ajan. Hänestä minulla on vain hyvää sanottavaa.
Annika on poikkeuksellisen lahjakas poliitikko ja vaikuttaja. Hänen taitonsa perustella kantansa selkeästi ja ymmärrettävästi on ihailtavaa. Hänen kykynsä hahmottaa kokonaisuuksia ja pukea ne hetkessä sanoiksi tai teksteiksi hakee vertaistaan.
Olen useissa tilanteissa saanut myös ihailla hänen kykyään neuvotella ja hakea ratkaisuja. Kärjistämisen sijaan politiikka janoaa sillanrakennusta.
Johtajuuteen tarvitaan muutakin. Minulle on tärkeää, että poliitikko pyrkii johtamaan edestä, näyttämään tietä. Todellista johtajuutta on pyrkiä vakuuttamaan ihmiset oikeaksi katsomansa näkökulman kannalle silloinkin, kun kysymys jakaa mielipiteitä.
Peluri puolestaan haistelee, mitä mieltä hänen kulloinkin kannattaa olla maksimoidakseen kansansuosion. Tällaisesta populismista kärsii enenevässä määrin Suomikin muiden demokratioina tuntemiemme valtioiden tavoin.
Taitojen ja kykyjen lisäksi Annika on ihminen, jota on helppo lähestyä. Ajattelen, että ihminen, joka on tasapainossa itsensä ja ympäröivän todellisuuden kanssa, ei tarvitse rakentaa näkymätöntä suojakilpeä suojakseen vaan hän uskaltaa – ja haluaa – päästää muut lähelleen ajatuksineen ja ideoineen rakentamaan parasta mahdollista lopputulosta.
Itseensä luottava ihminen valaisee muidenkin tietä. Olen kokenut, että Annika vetää puoleensa valoa ja rakentavia voimia. Hänen lähellään valo voimistuu ja sitä riittää tahoille ja asioille, jotka sitä tarvitsevat kasvaakseen ja vahvistuakseen.
Ihmisen kyvykkyyttä ei mitata sillä, mistä hän tulee vaan sillä, millaiseksi hän on tullut. Ei ole ratkaisevaa, missä hän on syntynyt vaan merkityksellistä on, millaisiksi hänen ihmisyytensä ja osaamisensa ovat elämänpolulla kehittyneet.
Toivon, että Keskusta saa Annikan suunnannäyttäjäkseen.