Petri P. Pentikäinen:

Kalvitsan ja keskustan yhteinen kriisi

Blogi

Tuli tehtyä puhdetöinä kirja kotikylästä, Kalvitsasta.

Nyt kun se on lähtenyt painoon, huomaa, että nimeä vaihtamalla teos voisi olla kirja lähes mistä tahansa suomalaisesta maaseutupaikkakunnasta.

Se tuttu tarina. Joku asia menneisyydessä synnyttää kylän, siitä tulee vilkas.

Maailma muuttuu, se joku asia lähtee ja kylä jää.

Kalvitsassa se oli ensin kestikievari ja sitten rautatie. Tuli puutavaraliikenne ja kaupat. Sitten tarvittiin tietysti pankki, posti, koulu ja paremmat tiet kylän edelläkävijöiden hankkimille automobiileille.

Tuli some: perustettiin yhdistykset ja puolueiden osastot. Syntyi tietenkin urheiluseura ja sille seurantalo, talolle piikkilanka-aita ja tomerat järjestysmiehet.

Avajaisiltana SKDL:n väki piti naapurikylässä omat bileet. Pusikossa oli pontikkapullot, ja kylillä turmion tarmokas vastustus

Se tuttu tarina.

Monen maaseutukylän laulu muuttuu matkan varrella Kekkosen Suomen duurista keskittämis-Suomen molliin, tarinaksi loppumisesta ja luopumisesta

Erityisesti maatalouden muutos on uskomaton, eikä sitä ole huomattu, kun lopettamiset tapahtuvat aina yksi tila kerrallaan.

1970-luvulla Kalvitsan seudulla oli erikokoisia maatiloja lähes sata, lehmiä satoja. Nyt karjaa on vähemmän kuin tiloja silloin.

Kylissä on aina ollut ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa positiivisesti elinympäristöönsä. Mutta jo 1980-luvulta alkaen energia on kulunut erilaisten lakkautusten vastustamiseen, negatiivisiin asioihin. Se on väsyttänyt toimijat.

Nyt vastustaminen on loppu Kalvitsassakin: kaupat, posti, pankki, koulu, kirjasto, ja viimeisenä omat toimintatilat ovat lähteneet. Tänä kesänä puretaan kylän ainoa rivitalo.

Ei ole enää mitä puolustaa.

Onko Suomi jatkossa vain se alue, jossa kulkee tunnin juna?

Ehkä loogista, että se puolue, joka on syntynyt ja ponnistanut tällaisista maisemista, on myös uupunut ja etsii itseään.

Niin kylissä kuin siinä puolueessa kysytään samaa asiaa: tarvitaanko meitä enää.

Tämä ei ole vain Kalvitsan kokoisten kylien huoli. Samaa mietitään nyt entistä suuremmilla paikkakunnilla, jopa keskisuurissa kaupungeissa.

Onko Suomi jatkossa vain se alue, jossa kulkee tunnin juna?

Mikä on ollut keskustan viesti suomalaisten selkeälle enemmistölle, joka ei asu tunnin junien kolmiossa?

Ja miksi keskusta hoippuu juuri nyt, kun sen sanomalle olisi kaikkien aikojen tilaus?

Suurimpien ja vahvimpien rummutus ei ole koskaan ollut yhtä yhtenäistä ja julkista kuin nyt.

Aatteeton ja unelmaton asiainhoito johtaa väistämättä keskittämiseen. Tällä ei kuitenkaan ole suomalaisten enemmistön kannatusta.

Ja ne, jotka kannattavat, tuskin äänestävät keskustaa. Halvoille kokoomus-kopioille ei ole markkinoita, sen näytti myös sinisten kohtalo.

Ei meillä täällä perällä muuta kuin, että: Kalvitsan asia on koko Suomen asia.

Petri P. Pentikäinen Petri P. Pentikäinen on Mikkelin Kalvitsassa vanhalla rautatieasemalla asuva vapaa toimittaja.