Henkivakuutus ja tuntosarvi

”Puoluetoiminta ei missään maailmassa ole ollut vilkasta ja tehokasta, jos se on rajoittunut vain vaaliasiain hoitoon”, Maalaisliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen kirjoitti 1944.

Sen totuuden pohjalta on rakennettu Maalaisliiton, Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan luonnetta ja toimintaa.

Toiminta on ollut Keskustan henkivakuutus. Ilman jatkuvaa toimintaa järjestö rämettyy nopeasti. Sen jälkeen toiminnan käyntiin uudelleenpolkaisu on työlästä. Kenttätyö pitää vireänä.

”Kenttä käy kuumana”, on tuttu hokema. Kun se viesti tulee puoluetoimistoon, pitää lähteä kentälle kuulostelemaan tunnelmia ja selvittämään poliittisten päätösten perusteita.

Puolueen poliittiset työntekijät ovat kentän tuntojen tulkkeja puoluejohdon suuntaan, mutta myös puoluejohdon päätösten tulkitsijoita kentän suuntaan. Luottamus pitää ansaita kummallakin suunnalla.

Pitkin ja poikin maata luuhatessa, mennen ja tullen haukuttaessa oppii tuntemaan kansan ajatukset – ja arvostamaan puolueen erinomaista toimintaa.

Luottamuksen ansaitsemiseksi tarvitaan keskustelutilaisuuksia. Siinä työssä Keskusta on ollut paras. Kynnys uusien ihmisten mukaantulolle on ollut matala. Uudet ihmiset tuovat uusia ajatuksia, ovat tuntosarvi.

Puolueen perinne velvoittaa. Kentän kuuntelu on tärkeää. Ei vain päätöksistä aiheutuneen pahan olon purkamiseksi, vaan uuden aloitteen ottamiseksi ja asetelman rakentamiseksi.

Ainakin aiemmin tilaisuuksissa herrat haukuttiin ja ponnet hyväksyttiin. Katsottiin eteenpäin ja sitouduttiin.

Keskustassa aloitteen ottaminen ja asetelma rakentaminen syntyy erilaisten mielipiteiden tunnistamisesta, poliittisesta jännitteestä nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Se jännite pitää puolueen herkkänä.

Keskustan luonnetta ja poliittista kulttuuria tuntemattomat eivät ymmärrä, että puolueen vahvuus on jatkuvassa keskustelussa. Siihen kuuluu – ja pitää kuulua johdon ja tehtyjen päätösten arvostelu.

Puolue keskustelee ja elää vaalien välilläkin. Vuorovaikutuskanavan pitää olla kunnossa.

Päätösten arvostelu ei ole epäluottamuksen, vaan luottamuksen osoitus. Se vie enemmän eteenpäin kuin taaksepäin.

Entä jos Keskusta menettää luonteensa?

Keskustassa on 2000-luvulla aivan liian usein nivelletty yhteen hiljaisuus ja puoluejohdon tukeminen: ”Nyt pitää olla hiljaa, puoluejohtoa on tuettava eikä horjutettava.” 

Oppi pätee monessa puolueessa, mutta ei Keskustassa.

Vetäytyvä puoluesihteeri Timo Laaninen on patistellut uutta sukupolvea ottamaan vastuun puoluetyöstä.

Provosoivasti voi kysyä, kuinka hyvin 2000-luvun sukupolvi tuntee keskustalaisen puoluetyön periaatteet.

Kuinka moni mieltää ja hyväksyy Keskustan enemmän vaaliorganisaationa kuin puolueena? 

Nuorkeskustalaisilta odottaisi avauksia ja näkemyksiä – kuten myös puoluesihteeriehdokkailta – millainen puolue Keskusta on 2020-luvulla ja millaiset periaatteet ohjaavat puoluetyötä.