Keskusta tarvitsee "julkista järjenkäyttöä"

Keskustapolitiikasta vastuulliset tuskailevat viestinnän vaikeutta. Sanoma ei mene perille.

”Mikä sanoma”, voi kysyä Kainuun Sanomien entisen päätoimittajan Otso Kukkosen 1970-luvulla esittämää kysymystä mukaillen.

Kevään ja kesän aikana Suomenmaan mielipidesivuilta on voinut lukea erilaisia puoluesukupolvia edustavien ”kenttäihmisten” tuskan.

Kirjoitukset ovat olleet rakentavaa ”julkista järjenkäyttöä”, ja ilmentäneet hyvin alkiolaisen sivistysliikkeen luonnetta. Se on ollut lupauksia antavaa.  

Keskustelu ja vuorovaikutus johdon ja kentän välillä on kuitenkin näyttänyt jäävän vähäiseksi.

Puoluejohdon pitäisi enemmän osallistua kentän – omien tuntojensa pohjalta – virittämään keskusteluun.

Asioita ja johtoa avoimesti ruotiva keskustelu on osa aatteellista uudistamista ja sovittelevaa keskustalaisuutta.

Jos eri tason toimijat kerta toisensa jälkeen kokevat joutuvansa pääasiassa vain selittelemään puolueensa ratkaisuja, osallistumisen into häviää ja rohkeus avartua heikkenee.

Asioiden sijasta puhutaan henkilöistä, mutta sillä keskustelulla ei mennä asioiden ytimiin.

Historiallisen suuren kuntavaalitappion tarvitaan jälkeen enemmän vaalituloksen syväluotausta kuin pohdintaa kesän 2018 puoluekokousvalinnoista.

Huomiota on kiinnittänyt myös itsevoimistettu kahtiajako: maaseutu vastaan kaupunki.

Samanaikaisesti näitä asuinpaikkoja yhdistävät monet arvot ja edut, jotka ylittävät maaseudun ja kaupunkien väliset rajat.

Mieltä ei rauhoita Suomen Keskustan asemointi samaan nippuun ja aateperimään Perussuomalaisten ja Sinisen Tulevaisuuden kanssa.

Siltä suunnalta ei pidä etsiä puolueen aatteellista perimää tai luonnetta. Toki heidän kannattajiensa viestiä pitää kuunnella ”yhtenä totuutena” ja poliittisen työn haasteena.       

Kansalaisten elinympäristössä ja mielissä on paljon kärjekkäitä vastakkainasetteluita. Se on totta, ja sen tunnustaminen on toden puhumista.

Poliitikon ei pidä kaihtaa sen sanomista – mutta ei myöskään kaihtaa mieliä satuttavaa syiden etsintää eikä vastakkainasetteluita purkavaa puhetta.

Ovatko ääripäät joskus tarjonneet kauaskantoisen ratkaisun?

Keskustapolitiikka ei nouse ääripäiden ruokkimista vastakkainasetteluista, vaan niiden kyseenalaistamisesta – ja sovittelusta.

Sovittelu on käytännön politiikkaa ja vastuun kantamista, mutta myös kansansivistystä.

Sivistystyössä pitäisi hyödyntää Maaseudun Sivistysliitossa tekemällä opittua.

Vastakkainasetteluita on purettu, nostettu syrjäytyneitä, kotoutettu maahanmuuttajia ja laajennettu ympäristösivistyksen kirjoa.

MSL:llä on paljon kansalaisvaikuttamiseen ja ympäristösivistykseen kannustavia, maa- ja kylähenkisiä arvoja edustavia hankkeita. Niissä on sanoma ja viesti, jonka välittämisessä tarvittaisiin keskustalaisia järjestöjä.

Luettelo MSL:n tekemisistä on mittava ja tutustumisen arvoinen.

Poukama, Hyvän Mielen Paikat, Vastaanottava Tunturi-Lappi, Syötävä Puisto, Paikan Tuntu, Kumppanuuskunta, Ympäristöluotsit, ITE-taide, Karhufestivaali, Vähähiiliiset kylät, Citytorppari, Life Aquatic Rauma -tapahtuma ja Green Care ilmentävät nykyaikaista alkiolaista kansansivistystä.

Siinä on paljon julkista järjenkäyttöä, täyttää hyvin opin: ”Kertokaa totuus, mutta rohkaiskaa.”

Kirjoittaja on Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja