Vihreä siirtymä ei saa murentaa vastuullista taloudenhoitoa
Sanna Marinin (sd.) hallituksen tielle on kasautunut viime kuukausien aikana pienempiä ja suurempia kiviä. Ne eivät ole vielä hallitusvankkureita pahemmin horjuttaneet, mutta ensi keväälle on kertymässä vaarallisen suuri suma vaikeita päätöksiä.
Pääministeri Marin koetti sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla vakuutella hallituksensa toimintakykyä tuoreimman, veikkausvoittorahojen korvaamista koskevan kiistan jälkeen.
Kyse ei ollut rahassa mitattuna suuresta kiistasta, mutta siihen liittyi tärkeitä periaatteita. Hallitus päätti korvata veikkausvoittovarojen laskusta koituvat menetykset kaikille edunsaajille, ei vain kulttuurille.
Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) ehtona ratkaisulle oli, että se voitiin tehdä hallituksen päättämien budjettikehysten puitteissa. Rahat otettiin niin sanotusta jakamattomasta varauksesta, jonka hallitus on edeltäjiensä tapaan sijoittanut budjettikehyksiin.
VEIKKAUKSEN voittojen supistumisesta koituvat menetykset voitiin korvata vielä tällä menetelmällä. Hallituksen pöydälle on kuitenkin nousemassa vielä isompi kiista, jota ei enää samalla tavalla voida ratkaista.
Pääministeri Marin on viritellyt eurooppalaisten kollegoiden innoittamana keskustelua siitä, voitaisiinko niin sanotun vihreän siirtymän investointeja toteuttaa budjettikehysten ulkopuolella. Marin on viitannut muun muassa EU:n nuukana maana tunnetun Hollannin suunnitelmiin investoida tuntuvia summia ilmastokriisin hoitoon.
Saman suuntaisia suunnitelmia on monissa muissakin EU-maissa puhumattakaan Yhdysvalloista, jossa presidentti Joe Biden yrittää ajaa läpi tuhansien miljardien eurojen elvytys- ja ympäristöpakettia.
Jos pääministeripuolue valmistautuu kevääseen etsimällä keinoja kiertää kehykset, se ei ainakaan vahvista uskoa hallituksen kykyyn toteuttaa käytännössä aikanaan yhdessä sovitut säästösuunnitelmat.
VIHREÄN siirtymän idealla on pyritty lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Koronakriisi iski pahasti maailmantalouteen, ja sen vaikutuksia on yritetty lieventää massiivisilla elvytystoimilla.
Euroopan unionin piirissä elvytysrahoja on päätetty suunnata ennen muuta toimiin, joilla torjutaan ilmaston lämpenemistä. Viime vuonna kasattiin 750 miljardin euron paketti, jonka käytöstä jäsenmaat ovat laatineet omat suunnitelmansa.
EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pistäytyi äskettäin Helsingissä antamassa komission siunauksen Suomen suunnitelmalle.
Suomen suunnitelma etenee tämän jälkeen omaa latuaan ja reilun parin miljardin euron investoinnit lähtevät vähitellen käyntiin. Marin on nyt ilmeisesti avaamassa keskustelua siitä, voitaisiinko vihreitä investointeja vauhdittaa vielä uusilla paketeilla, joita ei tarvitsisi sijoittaa budjettikehyksiin.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko arvioi varsin kriittisesti Marinin keskustelunavausta viime viikolla. Saarikko muistutti, että pelkästään ”vihreän investoinnin” määrittely on vaikeaa.
SAARIKON huoli on ymmärrettävä. Valtion budjetista on itse asiassa aika vaikeaa löytää yhtään menokohdetta, jonka kasvattamista ei taitava poliitikko osaisi kuvata vihreänä investointina.
Panostukset koulutukseen, tieteeseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen sopivat luontevasti vihreän investoinnin otsikon alle. Liikenteen, palveluiden ja teollisuustuotannon sähköistäminen kuuluu samaan sarjaan. Mutta hyvällä tahdolla vihreänä investointina voidaan pitää myös sosiaaliturvan kehittämistä, parantaahan se ihmisten toimintakykyä ja sitä kautta mahdollisuuksia tehdä ympäristöystävällisiä valintoja.
Kaikenväriset investoinnit tuntuvat helpoilta niin kauan kuin velkojen korot pyörivät nollan tienoilla. Tämä tilanne ei kuitenkaan jatku ikuisesti. Maailmalla on jo nähty ensimmäiset merkit inflaation kiihtymisestä ja paluusta reaalikorkojen aikaan.
Saarikon huoleen on myös poliittinen syy.
Marinin hallitus on ottanut tavakseen perua säästöpäätöksiä. Ensi kevään kehysriihessä pitäisi leikata valtion menoja sadoilla miljoonilla.
Jos pääministeripuolue valmistautuu kevääseen etsimällä keinoja kiertää kehykset, se ei ainakaan vahvista uskoa hallituksen kykyyn toteuttaa käytännössä aikanaan yhdessä sovitut säästösuunnitelmat.
Keskustan kannalta kyse on paitsi talouspolitiikan myös koko puolueen uskottavuudesta.