Turistiviisumien myöntämisen lopettaminen on kova ratkaisu 

Pääkirjoitus

Suurimmat eduskuntaryhmät ovat ilmaisseet valmiutensa lopettaa turistiviisumien myöntäminen venäläisille Ukrainan sodan vuoksi. Paine tällaisen päätöksen tekemiseen näyttää kasvavan päivä päivältä. 

Keskustelussa on viitattu Baltian maiden esimerkkiin. Ne lopettivat viisumien myöntämisen venäläisille heti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. 

Suomen hallitus ei ole toistaiseksi ryhtynyt toimiin viisumikäytännön muuttamiseksi. Esimerkiksi suojelupoliisi ei näe asiassa turvallisuusuhkia, koska viisumiharkinnassa voidaan karsia riskitapaukset. 

Jos asia ratkaistaisiin taloudellisilla perusteilla, vastaus olisi selvä. Venäläiset matkailijat tuovat satojen miljoonien euron liikevaihdon erityisesti itärajan maakuntien yrityksille. Koronapandemia katkaisi tämän rahavirran. Venäläisiä ostosmatkalaisia ehdittiin jo kaivata takaisin ennen Ukrainan sodan syttymistä. 

Mutta kysymys on ennen muuta arvoista. Onko oikein, että tavalliset venäläiset voivat matkustaa Suomeen tai tätä kautta muualle Eurooppaan loma- tai ostosmatkalle samaan aikaan kun maa käy raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa? Mikä on tavallisten Venäjän kansalaisten vastuu sodasta? 

Venäjällä ei ole merkittävää sodanvastaista tai muutakaan oppositiota. Sen toimintamahdollisuuksia on kuristettu jo aiemmilla päätöksillä, ja sodan alkamisen jälkeen oppositio on hiljennetty näkymättömiin. 

Luotettavien mielipidetutkimusten mukaan venäläisten selvä enemmistö tukee Venäjän ”sotilaallista erityisoperaatiota” Ukrainassa. Presidentti Vladimir Putinin kansansuosio on vain kasvanut eikä hänen asemansa horjumisesta ei ole mitään merkkejä, vain epämääräisiä huhuja terveyden horjumisesta.

Muu maailma ei pysty vaihtamaan Venäjän johtoa tai muuttamaan sen politiikkaa. Sen voivat tehdä vain venäläiset itse. 

Päätös turistiviisumien myöntämisen lopettamisesta on niin tärkeä, että sitä ei voida tehdä pääministerin satunnaisten sijaisten mahtikäskyllä keskellä kesälomakautta.

Viisumien lopettaminen olisi tässä tilanteessa tavallisille venäläisille selvä viesti, että heidän maansa toimia Ukrainassa ei hyväksytä. Näin myös heille annettaisiin vastuuta Putinin sodasta.

Suomen kannalta paras ratkaisu olisi se, että Euroopan unioni tekisi yhteisen päätöksen viisumikäytännöstä. Tämä olisi senkin vuoksi perusteltua, että kunkin jäsenmaan myöntämä viisumi avaa portit myös lähinnä EU:n jäsenistä koostuvan Schengen-alueen muihin maihin. 

Kreml ärähti jo tiistaina, että Suomen mahdollinen päätös johtaisi vastatoimiin. Se voisi tarkoittaa vaikkapa rajaseudun asukkaiden bensanhakureissujen loppumista. 

Jos venäläisturistien tulo estetään, on myös päätettävä, millä ehdoilla päätös voitaisiin perua. Johdonmukaisinta olisi pitää raja kiinni niin kauan kuin Ukrainan sota jatkuu. Tämä tarkoittaisi rautaesiripun laskeutumista Suomen ja Venäjän rajalle kenties hyvin pitkäksi aikaa. 

Pitää harkita myös inhimillisiä näkökohtia. Olisiko oikein kieltää viisumi esimerkiksi isoäideiltä, jotka haluaisivat tulla tapaamaan Suomessa asuvia lapsenlapsiaan? Entä miten suhtautua venäläisiin, jotka haluaisivat tulla tänne töihin? 

Tässä yhteydessä olisi syytä perata kertaalleen läpi myös kaksoiskansalaisuuteen liittyvät kysymykset. 

Päätös turistiviisumien myöntämisen lopettamisesta on niin tärkeä, että sitä ei voida tehdä pääministerin satunnaisteen sijaisten mahtikäskyllä keskellä kesälomakautta. Se vaatisi koko ulkopoliittisen johdon yksimielistä ja julkilausuttua tukea.