Talvisota on sankarillista historiaa, mutta senkin tärkein opetus on, että ihmisten ja kansakuntien pitäisi osata elää rauhassa keskenään

Marraskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun pieni Suomi vedettiin tahtomattaan suurten sotien melskeeseen.

Talvisota alkoi Neuvostoliiton hyökkäyksellä ilman sodanjulistusta. Sireenien ulvonta, pommien räjähdykset ja tulipalojen loimotus kertoivat sodan syttymisestä.

Talvisota kesti ”sata viisi kunnian päivää”, kuten olemme tottuneet sanomaan. Nimitys kertoo siitä arvostuksesta, mitä jälkipolvet yhä tuntevat.

Suomi selvisi talvisodasta itsenäisenä ja vapaana. Tämä oli suuri ihme. Samanlainen ihme nähtiin vuosia kestäneen maailmanpalon jälkeen. Suomi säilyi silloinkin itsenäisenä ja demokraattisena valtiona.

Monen maan kohtalot osoittavat, että vaikka talvisodan ja sitä seuranneiden jatkosodan ja Lapin sodan uhraukset olivat valtavat, ne sittenkin kannattivat.

Talvisodan sotilaallinen opetus oli ankara. Suomi oli jäänyt yksin. Ulkomainen apu oli vähäistä ja enimmäkseen myötätuntoa.

Siksi omasta, itsenäisestä puolustuksesta on huolehdittava, vaikka se maksaa.

Opetus on yhä vahvana suomalaisten mielessä. Edes kylmän sodan päättyminen ei saanut Suomea luopumaan puolustusnäkemyksestään, vaikka naapurimaamme Ruotsikin ryhtyi takomaan miekkoja auroiksi.

Mutta vielä tärkeämpää kuin varustautuminen, on harjoittaa sellaista politiikkaa, että sodan keinoja ei kuitenkaan tarvittaisi. Myös tämä oli viime sotiemme opetus, ja se on johdattanut voimakkaasti ja menestyksekkäästi Suomen sodanjälkeistä ulkopolitiikkaa.

Talvisota kuului toisen maailmansodan lähtölaukauksiin. Se oli myös symbolinen tapahtuma. Diktatorisesti ja totalitaarisesti hallittu maa kävi demokratian kimppuun. Sama kaava toistui ympäri maailman.

Historia on löytänyt toiselle maailmansodalle monenlaisia syitä. Tärkein ei saa kuitenkaan unohtua: valtaan oli päässyt – jopa demokraattisin keinoin – suuruudenhulluja fanaatikkoja, joiden aatteet viis veisasivat kansanvallasta, valtioiden välisistä sopimuksista tai ihmisoikeuksista.

Heidän politiikkansa keinoja olivat väkivalta ja sota.

Sotien muistojen pitäisi pysäyttää niitä ymmärtämättömiä, jotka taas leikittelevät väkivallalla, vihalla ja konkurssiin menneillä aatteilla.

Samalla kun Suomessa muistetaan talvisodan sankareita, onkin muistettava myös sodan kauheutta. Oikea, realistinen tieto, on parasta lääkettä sotahulluutta vastaan.

Sodan kärsimyksistä muistuttavat sadat sankarihautausmaat ympäri Suomessa. Sen merkkinä ovat olleet sodissa haavoittuneet sekä sotalesket ja -orvot. Sodan takia lähes puoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kotiseutunsa ja muuttamaan muualle.  Sotien taloudellisetkin vahingot ovat olleet hirmuiset.

Näiden muistojen pitäisi pysäyttää niitä ymmärtämättömiä, jotka taas meidän päivinämme leikittelevät väkivallalla, vihalla ja konkurssiin menneillä aatteilla.

Niistä ei ole kansakuntien pelastajiksi. Ainoa tie on rauhanomainen rinnakkainelo, niin kuluneelta kuin tämä sanonta saattaa kuulostaakin.

Se tiekin on tosin vaativa. On hyväksyttävä yhteisiä sääntöjä, ja elettävä niiden mukaan.

On ymmärrettävä, että joskus voi olla suurta viisautta antaa periksi omista vaatimuksista myös toisten hyväksi. Ja sekin on sisäistettävä, että kansalliskiihko ja kansallinen ylpeys ovat huonoja tienviittoja yhteiselle maapallollemme.