Presidenttiyden pitkä varjo
Presidentinvaalien voittaminen on meikäläisessä järjestelmässä suuri saavutus, ennen tosi suuri mutta vieläkin merkittävä.
Uudemmassa historiassa siitä ovat päässeet nauttimaan maalaisliito-keskusta ja sitten sosiaalidemokraatit.
Oli Kekkosen aika ja sitten Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen aika.
Kokoomus on päässyt vähemmän nauttimaan Niinistön ajasta muun muassa siksi, että ulkopolitiikassa puolueen ja siitä lähteneen presidentin näkemyksissä on linjaeroja.
Keskustalle valmistautuminen Urho Kekkosen jälkeiseen aikaan oli pitkä ja traumaattinen prosessi.
Puolue oli melkein räjähtää siihen. Puolueorganisaation kypsyys, voisi sanoa aikuinen asennoituminen pelasti katastrofilta.
Keskustalla ei ollut mitään mahdollisuutta saatella oma ehdokas Kekkosen seuraajaksi.
Sen ratkaisi Kekkosen presidenttiyden poikkeuksellisen pitkä ja peittävä varjo.
Toinen syy oli siinä, että kova kisa puolueen seuraajaehdokkaasta uuvutti puolueen.
Sosiaalidemokraattien eväät presidentinvaaleissa hupenivat.
Sosiaalidemokraateilla oli henkinen ensi kiinnitys Kekkosen seuraajaksi.
Lopun ratkaisi hyvä ehdokas, joka kehitti ja hallitsi oman taktiikkansa.
Mauno Koiviston varjo ei vielä koitunut seuraajien kohtaloksi.
Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen olivat sopivasti erilaisia ja uudenlaisia ehdokkaita, joiden menestystä avitti taustapuolueen edelleen jatkuva myötätuuli.
Mutta sitten varjon mitat tulivat täyteen. Sosiaalidemokraattien eväät presidentinvaaleissa hupenivat.
Vanha monin tavoin maineikas ja kansainvälisestä harrastuksestaan tunnettu poliittinen johtaja Paavo Lipponen koki nöyryyttävän tappion vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Nöyryytys jatkuu, kun puolue joutuu hakemaan kissojen ja koirien kanssa itselleen presidenttiehdokasta edessä oleviin presidentinvaaleihin.
Demarien vahva mies Eero Heinäluoma paistatteli aikansa ehdokaskandidtaatin loisteessa, kunnes vetäytyi kisasta.
Syrjään sysättyä puoluejohtajaa Jutta Urpilaista ei kiinnostanut tehtävä, joka olisi pakostakin näyttäytynyt laihalta hyvitykseltä.
Erkki Tuomioja on aina ollut suosittu erityisesti muiden keskuudessa, mutta häntä ei ymmärrettävästi loputon pyrkiminen kiinnosta.
Nöyryytyksen huippu olisi vetäytyminen kokoomuksen presidenttiehdokkaan taakse, mutta voisiko se olla uusi alku?