Olisiko aika etsiä rauhanaate naftaliinista?

Voi tuntua utopistiselta ja vanhanaikaiselta edes puhua rauhanaatteesta.

Sanat ”rauhanpolitiikka” tai ”rauhanliike” kuulostavat monen mielessä lapselliselta ja väärinkäytetyltä idealismilta, jolla ei meidän maailmassamme ole oikein sijaa.

Olisiko kuitenkin aika kaivaa rauhanaate naftaliinista? Olisiko siinä kansakunnille sittenkin enemmän turvaa kuin voimapolitiikasta ja varustelun kierteestä?

Ehdotukselle tietysti nauretaan ivallisesti.

Niin lyhyt on ihmisen muisti.

Mutta on ymmärryksemme muutenkin vajavaista. Sodan melskeisiin ei ole pitkä matka Suomestakaan.

Syyrian tragedia on asunut olohuoneissamme jo vuosikausia, ja vielä lähempänä aseita kalistellaan Ukrainassa.

Luulisi herättävän ajatuksia. Mutta ei, olemme turtuneita.

Rauhanpolitiikka varustelun ja sotilaallisen valmistautumisen vaihtoehtona olisi myös verrattomasti halvempi ratkaisu.

Rauhanpolitiikan pitäisi kuitenkin olla aina ensisijainen vaihtoehto.

Sen puolesta luulisi nyt olevan helppo toimia. Sanaan ”rauha” ei liity enää ideologista painolastia.

Työ rauhan puolesta ei merkitse eurooppalaisen unionimme hylkäämistä. Päin vastoin, se olisi paluu unionin peruslähteille.

Unionin suuri perustamisajatus oli: ”Ei koskaan enää sotaa Euroopassa”. Tämän katsottiin onnistuvan, kun kansakunnat sitoutuisivat yhteisiin päämääriin, jotka toisivat tasa-arvoista kehitystä unionin kansalaisille.

Rauhanpolitiikka varustelun ja sotilaallisen valmistautumisen vaihtoehtona olisi myös verrattomasti halvempi ratkaisu.

Varustelu maksaa veronmaksajille valtavasti, mutta se hyödyttää vain aseteollisuutta.

Käytännön rauhanpolitiikkaa on ollut esimerkiksi aseistariisunta. Sen huippuvuosia oli 1990-luku. Silloin sekä USA että Venäjä purkivat kylmän sodan aikana valtaviksi paisuneita asevarastojaan.

Nyt aseriisunta on telakalla. Mitään ei tapahdu.

Huonoon suuntaan menneestä kehityksestä on helppo syyttää Venäjää ja sen toimia.

Mutta rauhanliike ei etsi syyllisiä. Se etsii tietä parempaan maailmaan, jossa erimielisyyksien ratkomiseen ei tarvittaisi jättimäistä varustautumista, verenvuodatusta ja surua sekä taloudellisia katastrofeja.

Eikö tähän etsintään pitäisi puhaltaa nyt lisää henkeä?

Rauhanpolitiikan edistämisen pitäisi olla lähellä Suomen johtajien sydäntä.

Tähän työhön Suomessa on suuria perinteitä, ja sille olisi varmasti suomalaisten laaja tuki.

Työ sopisi erityisesti tasavallan presidentille Sauli Niinistölle. Moni hänen edeltäjänsäkin on kunnostautunut rauhan töissä. Hänen mielipiteitään arvostetaan.

Presidentillä on myös enemmän henkistä toimintavapautta kuin hallituspoliitikoilla. Niinistö on myös osoittanut, että häneltä ei puutu rohkeutta.

Mutta myös kansalaiset saisivat herätä. Rauhantekijöitä ei ole koskaan liikaa.