Kulmunin haastaminen repisi nyt keskustan pahasti vereslihalle
Keskustan kannatus kääntyi vihdoin nousuun viime perjantaina julkaistussa Ylen gallupissa.
Se oli helpotus puheenjohtaja Katri Kulmunille, joka esitteli samana päivänä puheenjohtajakautensa ensimmäisen sadan päivän tavoitteiden toteutumista.
Syksyn huonot gallupit ehtivät herättää puolueen sisällä levottomuutta.
Julkisuudessa viriteltiin jo keskustelua siitä, saako Kulmuni haastajia ensi kesän Vantaan puoluekokouksessa.
Keskustelu kertoo siitä, miten tuuliseksi puheenjohtajan pesti on muodostunut niin keskustassa kuin muissakin puolueissa. Pieni historiallinen katsaus valaisee aikojen muuttumista.
V. J. Sukselainen valittiin maalaisliiton puheenjohtajaksi 1945. Hän johti puoluetta 19 vuotta, ja tuona aikana järjestettiin viidet eduskuntavaalit (1948, 1951, 1954. 1958 ja 1962).
Johannes Virolainen syrjäytti Sukselaisen Kouvolan puoluekokouksessa kesäkuussa 1964. Hänen kautensa kesti vuoteen 1980.
Kuudentoista vuoden aikana käytiin jälleen viidet eduskuntavaalit (1966, 1970, 1972, 1975 ja 1979).
Puoluejohtajien rooli vaalitaisteluissa alkoi korostua juuri Virolaisen kaudella.
Televisio teki läpimurtonsa 1960-luvulla, ja puheenjohtajien televisioväittelyt nousivat tärkeään rooliin vaalikampanjoissa.
Paavo Väyrynen kukisti Virolaisen Turun puoluekokouksessa 1980. Hän johti keskustan vaalikampanjaa vuosien 1983 ja 1987 eduskuntavaaleissa.
Väyrynen luopui vapaaehtoisesti kymmenen vuoden rupeaman jälkeen, ja hänen seuraajakseen valittiin Esko Aho vuonna 1990.
Aho oli puolueen vaaliveturina kolme kertaa, vuosina 1991, 1995 ja 1999.
Ahon jälkeen kolme seuraavaa keskustan puheenjohtajaa pääsivät näyttämään kyntensä eduskuntavaaleissa vain kerran: Anneli Jäätteenmäki vuonna 2003, Matti Vanhanen 2007 ja Mari Kiviniemi 2011.
Heistä pisimpään puolueen puheenjohtajana toimi Vanhanen, jonka kausi kesti vajaat seitsemän vuotta.
Juha Sipilä valittiin Kiviniemen jälkeen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Hän johti puolueen ensin murskavoittoon vuoden 2015 vaaleissa ja sitten historian suurimpaan vaalitappioon vuoden 2019 vaaleissa.
Sipilä erosi puheenjohtajan paikalta vaalitappion jälkeen. Hänen seuraajakseen valittiin viime syyskuussa Kouvolan puoluekokouksessa kansanedustaja Katri Kulmuni. Hän voitti äänestyksessä Antti Kaikkosen selvin luvuin.
Kouvolan kokouksesta on kulunut vain neljä kuukautta. Se on aivan liian lyhyt aika Kulmunin kykyjen mittaamiseen.
Keskustan kannatuskriisin syyt ovat syvällä, ja luottamuksen palauttaminen on vuosien eikä kuukausien mittainen urakka.
Johtajakisasta ennen Vantaan puoluekokousta saisi kyllä näyttäviä otsikoita, mutta sellainen ei nyt ratkaisisi varsinaista ongelmaa. Puolueen on löydettävä itsensä ja tehtävänsä, kasvojen kierrätys ei auta.
Ikänsä puolesta Katri Kulmuni voisi hyvin johtaa keskustaa vielä 2030-luvunkin vaaleissa.
Kulmuni kävi viime kesänä hyvän puheenjohtajakampanjan. Häntä äänesti Kouvolassa 1092 puoluekokousedustajaa.
Haastajan ilmoittautuminen jo nyt olisi kuin märkä rätti näiden edustajien kasvoille. Vaalin uusinta repisi nyt puolueen pahasti vereslihalle.
Ikänsä puolesta Katri Kulmuni voisi hyvin johtaa keskustaa vielä 2030-luvunkin vaaleissa.
Paluuta Sukselaisen ja Virolaisen aikoihin ei varmasti ole.
Olisi kuitenkin toivottavaa, että puheenjohtajat nähtäisiin keskustassakin enemmän kestokulutushyödykkeinä kuin kertakäyttötavarana.