Lidl kertoo: Näistä suomalaiset säästävät ruokaostoksilla
Suomalaiset kokevat erityisesti elintarvikkeiden hintojen nousseen viimeisen puolen vuoden aikana, Lidlin teettämästä tutkimuksesta selviää. Peräti 80 prosenttia arvioi hintojen nousseen, ja yhtä moni kertoo seuraavansa elintarvikkeiden hintoja erityisen tai melko tarkkaan.
Suurin osa (51 prosenttia) kuluttajista kertoo myös muuttaneensa kulutustapojaan tehdäkseen säästöjä elintarvikkeiden hankinnassa. He ostavat edullisempia elintarvikkeita sekä suosivat entistä enemmän tarjouksia ja punalaputettuja tuotteita.
Reilut 80 prosenttia kuluttajista pyrkii tällä hetkellä tinkimään edes jostain elintarvikekategoriasta. Useimmin mainitut kategoriat, joista säästetään, ovat tuoreliha, tuorekala, hedelmät, vihannekset ja marjat. Nämä ovat myös ne tuoteryhmät, joiden hintojen on koettu eniten nousseen.
– Asiakkaiden säästökeinot on huomattu myös meillä: omien merkkiemme edulliset tuotteet, tarjoukset sekä alennuksessa olevat tuotteet tekevät hyvin kauppansa, Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström sanoo tiedotteessa.
Lidlin mukaan kauppaketjun ostoskassin saa todellisuudessa nyt halvemmalla kuin puoli vuotta sitten, sillä lähes tuhannen tuotteen hintaa on laskettu joulukuusta lähtien.
– On kiinnostavaa, että elintarvikkeiden hintojen koetaan nousseen viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka todellinen suunta on eri. Ehkäpä pidempään jatkunut inflaatio ja yleinen keskustelu hinnoista pitää sitkeästi yllä mielikuvaa, että hinnat koko ajan nousevat, pohtii Forsström.
Kysely tehtiin maaliskuussa 2024 ja siihen vastasi noin tuhat suomalaista kuluttajaa.