Jospa me tolkun ihmisetkin avaisimme suumme

Kirjailija Jyri Paretskoin kolumni Iisalmen Sanomissa viikko sitten (29.1.) synnytti muutamassa päivässä uuden poliittisen iskulauseen Suomeen, ”tolkun ihmiset”.

”Tolkun ihmiset” sai siivet, kun presidentti Sauli Niinistö lainasi sen kehujen myötä omille verkkosivuilleen.

”Tolkun ihmisistä” puhui pääministeri Juha Sipilä pääministerin haastattelutunnilla, ja ”tolkku” rikastutti nopeasti monen muunkin sanavarastoa.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan tolkku tarkoittaa samaa kuin ymmärrys, järki, harkintakyky, järkevyys.

Tarpeellinen ja hyvä sana tolkku siis onkin.

Paretskoi käsitteli lähinnä maahanmuuttokeskustelua. Ajatus maltillisesta, ”tolkullisemmasta” ja järkevämmästä mielipiteenvaihdosta sopii kuitenkin kaikkialle yhteiskuntaan.

Huuto naama punaisena ja kiihko veren maku suussa eivät ole keskustelua. Ne estävät toisen äänen kuulumisen, eikä sellaisia puheenvuoroja kukaan halua kuunnella.

Paretskoi kirjoittaa, että maahanmuuttokysymysten väitetään jakavan kansamme kahtia. ”Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset”.

Voi tosin olla, että tolkun ihmisiä on turha pyytää barrikadeille. He vierastavat mielenosoituksia ja manifesteja.

Tolkun ihmisissä on kuitenkin Paretskoin mukaan ongelmallinen piirre. He eivät halua tehdä itsestään numeroa. He eivät halua huutaa omia maltillisia ja rakentavia mielipiteitään julki.

”Vaikka heitä on paljon, he ovat näkymättömiä. Se on sääli, sillä juuri näitä tolkun ihmisiä maamme nyt kaipaa. Heitä, jotka mieluummin rakentavat kuin hajottavat”, Paretskoi kirjoittaa.

Tämä on totta. Voi tosin olla, että tolkun ihmisiä on turha pyytää barrikadeille. He vierastavat mielenosoituksia ja manifesteja.

Mutta tolkun poliitikkojen – siis niiden, joiden toimia järki ja harkintakyky ohjaavat – on hyvä muistaa, että heillä on paljon enemmän kannattajia kuin miltä toripuheita kuunnellessa tai nettikeskusteluja seuratessa voi tuntua.

Tolkun ihmiset ymmärtävät, että kansakunta ei voi elää loputtomiin ottamalla aina vain lisää velkaa. He ymmärtävät, että joistakin saavutetuista eduista kannattaa luopua, että hyvinvointivaltio voidaan pelastaa. He ymmärtävät, että on viisaampaa tehdä ratkaisuja yhdessä sopien kuin riitaa haastaen.

”Tolkun ihmisiä” on keskustassa varmasti paljon. Eläähän keskustassa monta hyvettä, jotka sopivat tolkun ihmisen kuvaan.

Tällaisia ovat vaikkapa kohtuullisuus, talonpoikaisjärki tai ymmärrys siitä, että tulevaisuus on annettava uudelle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin itse sen on saanut.

Paretskoi toivoo, että myös tolkun ihmiset astuisivat esiin. Heitä, jotka ”mieluummin rakentavat kuin hajottavat”, tarvitaan.

Jospa me tolkun ihmisetkin avaisimme suumme? Osallistuisimme enemmän keskusteluun? Ja tarpeen tullen nousisimme vaikka barrikadeille?