Eikö Timo Soini halua ymmärtää ilmastonmuutoksen varoituskelloja, vai yrittääkö hän käydä vaaleihin epätoivoisilla teemoilla?
Ulkoministeri Timo Soini kirjoitti kolumnin, minkä perusteella tuntuu siltä, että maisterisjätkä ei nyt oikein käsitä, minkälainen uhka maapallolla on edessään.
Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistu (19.10.) kirjoitus vähättelee erityisesti kansainvälisen ilmastoraportin nostattamaa kansalaiskeskustelua.
Soini puhuu ”amatöörivouhottajista”. Hän ilmoittaa, että ei tarvitse ”luonnon- ja ympäristönsuojeluun” lainsäädännön ”pakkovaltaa” ja luottaa kansalaisten vapaaehtoisuuteen.
Hän myös esittelee omanlaisiaan ympäristötekoja ja sotkee ilmastonmuutostaistelun iloisesti luonnonsuojeluun.
”Valtiojohtoinen luonnonsuojelu aiheuttaa turhaa hysteriaa, selvästi jonkinlaista ilmastoahdistusta eikä tuota tulosta. Ihmisillä on säilyttävä luonnollinen suhde luontoon. Siellä kulkeminen on tärkeä asia, sitä moni tekee ja kaipaa kun ei pääse. Uinti luonnonvesissä on suorastaan ympäristöteko.”
Samaa sarjaa on ministerin näkemys ”parhaasta luonnonsuojelusta”:
”Jos jokaisella suomalaisella olisi pieni pala luontoa itsellään, hän pitäisi siitä kyllä huolta. Oma hehtaari metsää tai pieni pala perunamaata tuolla jossain. Kyllä tulisi hyvin hoidettua. Oman puun elämänuraa pohdittaisiin vähän tarkemmin. Huolehditaanhan oman mökin jätevesistäkin. Kun joutuu itse siinä järvessä uimaan. Näinhän se toimii.”
Onhan edellä olevassa kaunista ajatustakin, mutta maapallon pelastamisen kanssa Soinin konsteilla ei ole yhtään mitään tekemistä.
Hallituksen politiikkaan ei soinilainen nihilismi sovi, ei myöskään ulkoministerin virkatoimiin.
Haitaksi ne kyllä ovat. Ne hämärtävät asioita ja sekoittavat kansalaisia, joita ilmastonmuutos huolettaa nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ne antavat myös huonoa esimerkkiä.
Mutta ne myös paljastavat, millä tasolla vapaaehtoisuuden varaan jättäytyvä ilmastonmuutospolitiikka voisi askaroida. Jokaisella ihmisellä on vastuunsa, mutta ilman hallitusten ja parlamenttien ”pakkovaltaa” urakasta ei varmasti selvitä.
Ehkäpä ”yksityishenkilö Timo Soinille” sallitaan vielä tällainenkin ajattelu. Hallituksen politiikkaan ei soinilainen nihilismi kuitenkaan sovi, ei myöskään ulkoministerin virkatoimiin.
Suomessa on laajasti ymmärretty, että ilmastonmuutoksen uhat eivät tunne rajoja. Niitä on torjuttava kaikkialla. Suomen on tehtävä oma osansa. Ja kun Suomi on pieni, sen täytyy olla maailmalla aktiivinen, jotta kaikki maat saataisiin toimimaan tosissaan.
Tässä sitä olisi ulkoministerillekin työmaata.
Vaikka hallituskumppanin edustajiin suhtaudutaan keskustassa yleensä pitkämielisesti, voinee nyt todeta, että on ihan hyvä, ettei Soini ole enää ensi vaalikaudella Suomen ulkoministeri.
Jos MT:n kirjoitus todellakin kuvaa Soinin tietoja ja näkemyksiä, sopii epäillä, olisiko hänestä palavasieluiseksi ilmastopoliitikoksi maailmalle. Toistaiseksi Soini tosin on kuitenkin pysynyt varauksetta hallituksen ilmastolinjausten takana.
Mutta voisiko Soini tähdätä ”ilmastovouhotuspuheillaan” vain kevään vaaleihin?
Toivottavasti ei. Se ei olisi vastuullista. Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho onkin torjunut kiusaantuneena Soinin näkemykset.