Asumistuki kaipaa remonttia – ja se on uskallettava sanoa ääneen

Pääkirjoitus

Kelan maksamien asumistukien määrä on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä tuen saajien että maksettujen tukien määrä on noussut vauhdilla.

Vuonna 2018 Kela maksoi asumistukia jo yli 2,1 miljardia euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna maksettujen tukien kokonaissumma kasvoi viidellä prosentilla. Reilun vuosikymmenen aikana tukipotti on yli kaksinkertaistunut.

Asumistuen piirissä oli vuoden 2018 lopussa hieman alle 850 000 henkilöä. Asumistuen euromääräisestä noususta huolimatta tuen saajien määrä laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen kahdella prosentilla.

Väliaikaiseksi tukimuodoksi alun perin tarkoitetusta asumistuesta on tullut pysyvä tukimuoto monille sen saajille. Tällä hetkellä noin 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea.

Merkittävä muutos on myös se, että tukea myönnetään yhä enemmän työssä käyville henkilöille.

Veronmaksajien kukkarosta maksettavan tukipotin jatkuva paisuminen on herättänyt laajaa julkista keskustelua. Kriitikoiden mielestä asumistukijärjestelmä nostaa keinotekoisesti vuokra-asuntojen hintoja, ja tämä hyödyttää eniten vuokranantajia, ei tuen saajia.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan (IS 8.8.2019) mukaan asumistuesta on tullut vuokria nostava ja sijoittajien tuottoja lihottava automaatti. Asuntosijoittajapiireissä puhutaankin Metsolan mukaan asumistukijärjestelmästä omien tuottojen takaajana.

Kaikki eivät ole Metsolan kanssa samaa mieltä. Vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran (Arvopaperi 28.1.2019) mukaan asumistuen tason alentaminen siirtää ongelman toiselle luukulle eli toimeentulotuen räjähdysmäiseen kasvuun.

Kelan pääjohtajan Liisa Hyssälän esitys siirtää asumistuesta puolet kuntien maksettavaksi tyrmättiin myös laajalla rintamalla.

Vaikka asumistuen kasvusta on käyty vilkasta yhteiskunnallista keskustelua, keskustelu ei ole johtanut toistaiseksi mihinkään. 

Vaikka asumistuen kasvusta on käyty vilkasta yhteiskunnallista keskustelua, keskustelu ei ole johtanut toistaiseksi mihinkään. Eipäs-juupas -keskustelusta olisi korkea aika päästä jo eteenpäin.

Asumiseen liittyvät tuet muodostavat jo niin merkittävän osuuden valtion ja kuntien menoista, että niihin on tavalla taikka toisella pakko kiinnittää huomiota. Mitä nopeammin tosiasiat tunnistetaan ja tunnustetaan, sitä parempi.

Ongelmaan ei ole olemassa helppoa eikä yksinkertaista ratkaisua – se on tullut jo kaikille selväksi. Huonoin vaihtoehto on, että päättäjät nostavat ongelman edessä kädet pystyyn.