Arkkipiispan vaihtuminen värittää kirkon pääsiäistä
Suomen evankelisluterilainen kirkko viettää tänä vuonna pääsiäistä vallanvaihdoksen tunnelmissa. Arkkipiispa Kari Mäkinen on jäämässä eläkkeelle. Hänen seuraajakseen valittu Espoon piispa Tapio Luoma aloittaa työnsä kesäkuun alussa.
Tapio Luoma sai arkkipiispan vaalin toisella kierroksella 56,1 prosentin kannatuksen. Porvoon piispan Björn Vikströmin kannatus oli 43,9 prosenttia.
Arkkipiispa valittiin nyt uudella vaalitavalla. Turun arkkihiippakunnan äänestäjien painoarvoa vähennettiin viime vuonna tehdyllä muutoksella.
Vaalitavan muutos ei juuri vaikuttanut vaalin lopputulokseen. Luoman kannatus Turun arkkihiippakunnassa oli 55,2 prosenttia ja muualla Suomessa 57,2 prosenttia.
Piispaehdokkaiden alueellisessa kannatuksessa oli kuitenkin suuria eroja. Vikström sai enemmistön Turun seudulla, Helsingissä ja Porvoossa.
Luomalla oli taas erityisen vahva tuki Oulun, Mikkelin, Tampereen, Lapuan ja Espoon tuomiokapituleissa. Arkkihiippakunnassa hän voitti Porin ja Ala-Satakunnan äänillä.
Vaalin toisen kierroksen ehdokkaat leimattiin julkisuudessa jo tutuksi tulleella tavalla. Vikströmiä luonnehdittiin liberaaliksi ja Luomaa kirkon valtavirran edustajaksi tai konservatiiviksi.
Luoma sai joka tapauksessa vahvan valtakirjan. Hänen taakseen ryhmittyi merkittävä joukko sekä pappeja että maallikoita eri puolilta Suomea.
Vaalin tulosta voi toki tulkita niin, että kirkko siirtyy Luoman myötä askelen konservatiivisempaan suuntaan tai ainakin lähemmäs kirkon aktiivisen jäsenistön enemmistön ajattelutapaa.
Vaalin tulosta voi tulkita niin, että kirkko siirtyy Luoman myötä askelen konservatiivisempaan suuntaan.
Eroava arkkipiispa Kari Mäkinen on saanut kantaa julkisessa keskustelussa liberaalin viittaa. Se ei tee täysin oikeutta hänen kaudelleen.
Mäkinen käytti yhden virkakautensa merkittävimmistä puheenvuoroista tammikuussa kirkon Sovinto 100 -tapahtumassa. Siinä Mäkinen teki tiliä kirkon toiminnasta vuonna 1918.
Kirkko ei todellakaan ollut ensimmäisiä sovinnonrakentajia sisällissodan jälkeen. Sen roolin otti maalaisliittolainen senaattori Kyösti Kallio Nivalan kirkossa 5.5.1918.
Mäkinen tunnusti, että kirkon silloinen johto suhtautui varsin kylmästi ja tuomitsevasti sodan hävinneisiin punaisiin.
Kirkon ja työväenliikkeen välit alkoivat korjautua oikeastaan vasta talvi- ja jatkosodassa, kun papit jalkautuivat korsuihin jakamaan sodan arkea kaikista yhteiskuntaluokista tulleiden miesten kanssa.
Mäkisen humaani puheenvuoro tuki erinomaisella tavalla pyrkimystä tehdä tästä sisällissodan merkkivuodesta kansallisen sovinnon ja eheyden vuosi.
On mielenkiintoista nähdä, millaisen roolin Tapio Luoma ottaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kari Mäkinen jättää tässä suhteessa arvokkaan perinnön vaalittavaksi.