Mainettaan parempi
Sanonta ”niin on, jos siltä näyttää” pätee politiikassa edelleen.
Helmikuussa neuvoteltua kilpailukykysopimusta on viime aikoina rouhittu puolelta ja toiselta, oikealta ja vasemmalta. Sopimusta on pidetty riittämättömänä tai ideologisesti nyrjähtäneenä.
Viikko sitten kokoomuksen kansanedustajat Elina Lepomäki ja Juhana Vartiainen lyttäsivät sopimuksen myönteiset taloudelliset vaikutukset Helsingin Sanomien vieraskynässään.
Lepomäki ilmoitti lisäksi lauantaina, että hän toivoo sopimuksen kaatuvan.
Tämä on hallituspuolueen kansanedustajalta erikoinen kannanotto, kun tiedetään, että alun perin yhteiskuntasopimuksena tunnettu työmarkkinasovinto on Sipilän hallituksen talouspolitiikan kulmakivi.
Sen varaan myös kokoomuksen hyväksymän hallitusohjelman muut toimet suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukyvyn palauttamiseksi on rakennettu.
Tosiasiassa kilpailukykysopimus on mainettaan parempi.
Sopimukseen sisältyvä työajan pidennys, lomarahojen leikkaus julkisella sektorilla sekä yritysten sotu-maksujen kevennys korjaavat kustannuskilpailukykyä lähes neljällä prosentilla. Tällä on pysyvä vaikutus työvoimakustannuksiin.
Nollalinjan palkkaratkaisu vuodelle 2017 auttaa edelleen kuromaan kiinni eroa tärkeämpiin kilpailijamaihimme verrattuna.
Palkanmuodostuksen Suomen malli ottaa kilpailulle alttiit alat eli avoimen vientisektorin ankkuriksi, jonka mukaan palkat muualla työmarkkinoilla muodostuisivat.
Paikallista sopimista ja henkilöstön edustusta kehitetään yhdistelmällä, jossa nojataan sekä työehtosopimuksiin että lainsäädäntöön. Valtaosassa Eurooppaa paikallista sopimista on kehitetty työehtosopimusten varassa.
Paikallinen sopiminenhan ei voi olla sanelua, vaan sopimista. Eikä se etene työpaikoilla konfliktin vaan evoluution kautta.
Pitkällä sihdillä paikallinen sopiminen osoittautuu kaikkein tärkeimmäksi työmarkkinoiden uudistukseksi, joka parantaa tuottavuutta ja työllisyyttä.
Työntekijöiden tiedonsaanti ja edustus yritysten hallinnossa pitää saada kuntoon. Vaikka siten, kuten esitin 1984 Savonlinnan puoluekokoukselle: ”Yksityisen työntekijän päätösvaltaa on lisättävä yrityksen asioissa ja samoin selkeytettävä yritysjohdon ja työntekijöiden yhteistyömuotoja.”
Työmarkkinajärjestöjen ekonomistien yhteinen arvio on, että kattavasti toteutuessaan kilpailukykysopimus lisäisi työllisten määrää 45 000 ihmisellä Suomessa.
VM:n arvio on hieman varovaisempi ennakoiden 35 000 työllisen lisäystä. Ei ole mitään syytä väheksyä näitä lukuja.
Syntyvien ratkaisujen avulla Suomi voi kilpailukyvyssä saavuttaa Ruotsin vuoden 2017 ja Saksan vuoden 2020 mittaan lähtien siitä hyvin realistisesta oletuksesta, että molemmissa maissa palkat nousevat suunnilleen viime vuosien tahtiin.
Nyt pitäisi kaikkien osapuolten ymmärtää, kuinka suuri voimavara sopiminen on.
Meistä on tullut riitaisa valittajien valtakunta. Sille on korkea aika panna jo piste. Yhteiskunnan ilmapiiri on tärkeä muuttuja myös talouden nousun kannalta, etenkin kasvun ja työpaikkojen kannalta välttämättömien investointien vauhdittamiseksi.
Aatteelliset erot ovat käyneet selväksi: keskustaliberaalit ovat ponnistelleet sitkeästi yhteisymmärryksen puolesta, kun taas markkinaliberaalit panisivat sen romukoppaan.
Olen varma siitä, että yhteen hiileen puhaltamalla Suomi pystyy paremmin kohentamaan taloutensa kuntoa. Yhtä varma olen siitä, että suomalaiset arvostavat enemmän yhteisymmärrystä kuin konfliktia.