Israelin ja Libanonin välistä aselepoa jatketaan kolmella viikolla
Israelin ja Libanonin välistä aselepoa jatketaan kolmella viikolla, kertoo Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Maiden edustajat neuvottelivat asiasta Washingtonissa Suomen aikaa myöhään torstai-iltana.
Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo työskennellä Libanonin kanssa yhteistyössä äärijärjestö Hizbollahin kukistamiseksi. Trumpin mukaan hänen on määrä piakkoin käydä myös kolmenkeskiset neuvottelut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun ja Libanonin presidentti Joseph Aounin kanssa.
Valkoisessa talossa käytyjä neuvotteluja isännöi Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio. Israelia neuvotteluissa edusti suurlähettiläs Yechiel Leiter ja Libanonia suurlähettiläs Nada Hamadeh Moawad. Myös muun muassa Yhdysvaltain Israelin-suurlähettiläs Mike Huckabee osallistui neuvotteluihin.
Libanon ja Israel tapasivat edellisen kerran huhtikuun puolivälissä. Tuolloin sovittiin kymmenen päivän aselevosta, jonka oli määrä päättyä sunnuntaina.
Aselevosta huolimatta iskut ovat jatkuneet molemmin puolin.
Viimeisimpänä Hizbollah ilmoitti torstai-iltana ampuneensa raketteja Israeliin vastauksena Israelin Libanoniin tekemille iskuille.
Libanonilaisviranomaisten mukaan torstaina ainakin kolme ihmistä kuoli Israelin Libanoniin tekemissä iskuissa. Keskiviikkona ainakin viisi ihmistä kuoli.
Hizbollahin poliittinen siipi on vastustanut suoria neuvotteluja Israelin kanssa. Järjestö on kuitenkin ilmaissut kannatustaan Yhdysvaltojen välittämälle aselevolle ja siihen liittyen Israelin vetäytymiselle Etelä-Libanonista.
Libanon joutui mukaan laajempaan Lähi-idän sotaan, kun Iranin tukema Hizbollah ampui maaliskuun alussa raketteja ja ohjuksia Pohjois-Israeliin. Israel vastasi maahyökkäyksellä Etelä-Libanoniin ja massiivisilla ilmaiskuilla ympäri Libanonia.