Keskusta, kuuntele opiskelijaasi!
Ensi syksynä ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa käydään jälleen edustajistovaalit. Keskustaopiskelijat valmistautuu jo kovaa vauhtia vaalityöhön, jota tehdään kansanliikkeellemme poikkeuksellisesti vain yliopistokaupungeissa sekä osassa maakuntakeskuksia.
Edustajistovaaleissa kestomenestyjiä ovat luonnollisesti eri ainejärjestölistat, mutta tilaa on poliittisille opiskelijajärjestöillekin. Pienestä koosta huolimatta edustajistoryhmämme osaavat olla vaikuttavia ja vakuuttavia. Keskustalaisille arvoille ja sovitteleville toimintatavoille on kysyntää myös korkeakoulu- ja opiskelijapolitiikassa.
Kaupunkipolitiikka on tulevina vuosina keskustan kohtalonkysymys. Sen sijaan, että kysyisin, onko meillä tarjottavaa kaupungeille, kysynkin: tiedämmehän, että meillä on paljonkin annettavaa?
Saavutettavat peruspalvelut, toimivat liikenneyhteydet, oikeus lähiluontoon ja kestävä luontosuhde, inhimillinen sosiaaliturva, vastuullinen talouspolitiikka, edistyksellinen koulutus- ja sivistyspolitiikka – kuulostaa minusta yleispuolueen tavoitteilta.
Keskustalla on vielä runsaasti työnsarkaa etelän suurissa kaupungeissa, mutta yhtä lailla maakuntakeskuksissa. Kaupungistumista emme ehkä voi pysäyttää, mutta neliraajajarruttamisen sijaan voimme tässä repivässä ajassa iskeä alkiolaisen sovinnaisuuden ja sydämen sivistyksen voimalla.
Keskusta mahtuu kaupunkeihinkin ja se että menestymme niissä, ei ole pois maaseudulta, ja päinvastoin.
Gallupeissa keskusta nousee, mutta noustaanhan maltilla!
Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeisestä kanveesista on alettu nousta ja viimeistään alue- ja kuntavaalit osoittivat, että keskustan politiikalle on kysyntää.
Gallupeissa keskusta nousee, mutta noustaanhan maltilla! Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vajaa kaksi vuotta aikaa ja vaalityötä varten järjestökoneiston on oltava rasvattuna sekä poliittisten kärkien teroitettuna. Tähän työhön tarvitaan jokaista keskustalaista moninaisen kenttämme jokaiselta laidalta – maalta ja kaupungista.
Keskustaopiskelijat ovat valmiita toimimaan puolueemme kaupunkipoliittisena suunnannäyttäjänä, ei vain edustajistovaalien alla, vaan joka päivä.
Kääntyisikö takavuosien edarivaalislogan ”Opiskelija, kuuntele keskustaasi!” ensi syksynä ja tulevina vuosina toisinpäin?
Keskusta, kuuntele opiskelijaasi!