Viidentoista piirikokouksen jälkeiset mietteet
Kiersin kaikki keskustapiirien kevätkokoukset, jotka osin päällekkäiset ajankohdat sallivat. Oli suuri etuoikeus saada kuulla ja aistia tuntoja koko maassa Imatralta Kalajoelle ja Loimaalta Seinäjoen kautta Kittilään. Yhteensä piirikokouksia kertyi 15.
Kahvikeskusteluissa toistui, ettei 10–12 prosentin kannatus oikein tyydytä. Odotus paremmasta – uudesta kasvusta – on käsinkosketeltava. On halu tehdä sellaista politiikkaa, että ihmisten luottamus palautuu. Ja että sitä kautta kasvu takaisin suureksi puolueeksi aukeaa.
Syksyllä kirjoitin Suomenmaassa että keskustan suurin vahvuus ovat ihmiset. Kentän ja piirikokouksen kiertämisen jälkeen olen tästä entistä vakuuttuneempi.
Keskustalla ja tällä vahvalla joukkueella on avautumassa paikka palata pelintekijäksi. Mahdollisuus on avautumassa kun hallitus ajaa itseään nurkkaan veronkorotuksin ja leikkauksin.
Vihervasemmistosta ei tunnu tulevan mitään uutta. Vaihtoehto onkin kasvu. Hyvinvointi syntyy kasvusta, ei leikkauksista eikä veronkorotuksista.
Kun luotamme itseemme ja toisiimme sekä teemme kansalaisten kasvua tukevaa politiikka, menestymme varmasti.
Petri Roininen
keskustan varapuheenjohtaja- ja eurovaaliehdokas
Helsinki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/