Suomalaisässien arvostama "Sussu" haastoi punahävittäjät Itä-Karjalan taivaalla – Curtiss P-36 oli seuraajaansa ketterämpi kone
Ilmailun historiassa vallitsee usein teknologinen darwinismi: uudempi, nopeampi ja raskaammin aseistettu konetyyppi syrjäyttää edeltäjänsä, ja vanha malli painuu unholaan.
Curtiss-Wrightin tehtaalla Buffalossa 1930-luvun puolivälissä syntynyt hävittäjäperhe muodostaa tästä säännöstä kuitenkin poikkeuksen. Curtiss P-36 Hawk, suomalaiselta lempinimeltään ”Sussu” jäi paperilla seuraajansa P-40 Warhawkin varjoon, mutta todellisessa ilmasodassa se osoittautui usein ketterämmäksi, luotettavammaksi ja pidetymmäksi työkaluksi.
Curtiss P-36 edusti syntyessään siirtymää vanhoista kaksitasoista moderneihin, kokometallisiin ja alasiipisiin yksitasoihin. Koneen perusrakenne oli niin onnistunut, että se toimi pohjana seuraavalle P-40-mallille. Suurin ero koneiden välillä ei ollut rungossa, vaan siinä, mitä löytyi moottoripeltien alta.
P-36:n nokalla pärisi ilmajäähdytteinen tähtimoottori, Suomen käyttämissä malleissa joko Wright Cyclone tai Pratt & Whitney Twin Wasp. P-40 puolestaan varustettiin nestejäähdytteisellä Allison-rivimoottorilla, joka antoi sille virtaviivaisemman nokan ja korkeamman huippunopeuden.
Paperilla noin 60 km/h nopeampi P-40 oli voittaja, ja syöksytaisteluissa P-36:ta parempi kone. Käytännössä Allison-moottorin vaatimat painavat jäähdytysjärjestelmät tekivät kuitenkin koneesta vähemmän ketterän ja herkemmän vaurioille.
Länsiapuna P-40 koneita saaneet puna-armeijan lentäjät arvostivat koneen kestävyyttä ja aseistusta, mutta sen suorituskyky ei kaikilta osin vastannut odotuksia.
Tähtimoottori oli P-36:n vahvuus. Se oli mekaanisesti kestävämpi, ja ilmajäähdytteinen kone pysyi usein osumia saatuaankin ilmassa, kun taas P-40:n moottori leikkasi kiinni minuuteissa jäähdytysnesteiden valuessa ulos.
Suomen ilmavoimille P-36 päätyi jouduttuaan ensin tulikasteeseen Ranskan taivaalla touko–kesäkuussa 1940. Tuolloin Ranskan ilmavoimat oli hätää kärsimässä saksalaisten salamasodan edessä.
Ranskalaiset olivat ostaneet Hawk 75A -koneita Yhdysvalloista, ja ne osoittautuivat maan parhaaksi kalustoksi. Ranskalaiset hävittäjälentäjät huomasivat nopeasti, että vaikka saksalaisten Messerschmitt Bf 109E oli nopeampi ja nousi paremmin, Curtiss hallitsi kaartotaisteluita.
P-36 oli yksi harvoista koneista, jolla oli mahdollista voittaa ”Mersu” rehellisessä kaartotappelussa. Curtissin hallintalaitteet olivat poikkeuksellisen kevyet ja vaste välitön, mikä salli jyrkät ja nopeat liikkeet matalissa korkeuksissa.
Ranskan lyhyen mutta verisen taistelun aikana Hawk-yksiköt saavuttivat 230-300 ilmavoittoa. Se oli yksi harvoista ranskalaisten käyttämistä hävittäjätyypeistä, joka saavutti selvästi positiivisen voittosuhteen.
Suomi hankki välirauhan aikana ja jatkosodan alussa Saksalta yhteensä 44 kappaletta Saksan Ranskasta ja Norjasta haltuunsa saamia sotasaaliskoneita. Koneet sijoitettiin Lentolaivue 32:een, joka operoi pääasiassa Itä-Karjalan suunnalla.
Curtissilla jatkosodan alkupuolella lentänyt hävittäjä-ässä Kyösti ”Kössi” Karhila on todennut, että koneen hallittavuus oli vaivatonta; lentäjän ei tarvinnut taistella konettaan vastaan, vaan hän saattoi keskittyä täysin taivaan tarkkailuun ja tähtäykseen.
Vaikka ranskalaisten 7,5 mm konekiväärit olivat tehottomia panssaroituja neuvostokoneita vastaan, suomalaiset mekaanikot paransivat tilannetta asentamalla koneisiin raskaampia amerikkalaisia tai saksalaisia konekiväärejä.
Curtissia suuremmaksi legendaksi suomalaisässien käsissä nousseella Brewsterillä saavutettiin parempi pudotussuhde, mutta teknisessä vertailussa P-36 ja Brewster olivat tasaväkisiä kilpailijoita eri painotuksilla.
P-36 oli ohjattavuudeltaan dynaamisempi ja reagoi nopeammin pystysuunnan liikkeisiin, ja oli ”urheilullisempi” lentää. Brewster oli taas vakaampi ja kääntyi horisontaalitasossa uskomattoman pienessä säteessä, mutta kone oli oikuttelevampi pituusakselinsa suhteen. Aseistuksessa Brewster oli ylivoimainen, ja kone oli Curtissia vakaampi ampuma-alusta.
Brewsterin menestys tilastoissa selittyy osin sillä, että sillä lennettiin sodan edullisimmassa vaiheessa vuosina 1941–1942 neuvostoliittolaisten vanhentunutta kalustoa vastaan. P-36 Hawk teki kuitenkin yhtä arvokasta työtä Itä-Karjalan vaativissa olosuhteissa, missä se saavutti noin 190 ilmavoittoa. Omia koneita menettiin vain noin 15.
Taistelut olivat usein raastavia puna-armeijan parhaita lentäjiä ja moderneja konetyyppejä, kuten MiG-3:a ja LaGG-3:a vastaan. Curtissin ketteryys pelasti suomalaislentäjän näissä tilanteissa usein.
P-36:n historiaan kuuluu myös surullisempia lukuja. Vaikka P-36 oli taitavissa käsissä oivallinen työkalu, massiivinen ylivoima ja onnen kääntyminen saattoivat koitua mestarinkin kohtaloksi. Viiden ilmavoiton ässä, kapteeni Veikko Evinen, menetti henkensä juuri Curtissin ohjaimissa Tuuloksen maihinnousun yhteydessä käydyissä taisteluissa kesäkuussa 1944.
Curtiss P-36 Hawk poistui Suomen ilmavoimien käytöstä vuonna 1948. Kaikki tuolloin vielä jäljellä olleet koneet romutettiin. Curtiss jäi kuitenkin suomalaisen sotilasilmailun historiaan yhtenä kolmesta jatkosodan tärkeimmästä hävittäjästä, jotka mahdollistivat pienen maan ilmapuolustuksen selviytymisen ylivoimaisen vihollisen edessä.