Matematiikasta voi nauttia – ihan jokainen
Olen tykännyt matematiikasta pienestä pojasta asti. Nykyään toimin matematiikan opettajana.
Toinen opetettava aineeni on psykologia. Tämä on hiukan tavallisuudesta poikkeava aineyhdistelmä. Matematiikalla ja psykologialla ei ehkä ole niin suoranaista yhteyttä toisiinsa, lukuunottamatta tilastotiedettä. Mutta matematiikan opettamiseen ja oppimiseen psykologia liittyy hyvin vahvasti.
Matematiikan opetuksessa olen törmännyt paljon ennakkoluuloihin matematiikkaa kohtaan. Itse asiassa uskon vahvasti, että ennakkoluulot ovat yksi suurimmista ongelmista matematiikan oppimisessa.
Matematiikkaa pidetään älykkäiden ihmisten erityisosaamisena. Ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen ”supervoima”, joka on meissä sisäänrakennettuna – tai sitten ei ole.
Tämä ei ole totta!
Matematiikan kohdalla puhutaan usein ”matikkapäästä”. Tämä on mielestäni hyvin harhaanjohtavaa. Miksei muiden oppiaineiden kohdalla puhuta näin?
Miksei esim. historian kohdalla puhuta ”historiapäästä” tai puukäsitöiden kohdalla ”puukäsityöpäästä”? Siksi, koska se olisi täydellistä puupäisyyttä. Kuten asia on myös matematiikan kohdalla matikkapäästä puhuttaessa.
Rap-artisti Pyhimys, joka on opiskellut myös matematiikkaa yliopistossa, sanoi mielestäni kauniisti eräässä haastattelussa: ”Matematiikka ei ole älykkyyden mittari”.
Toisaalta se voi kyllä sitäkin joskus olla, mutta uskon ymmärtäneeni, mitä Pyhimys tällä tarkoitti.
Hän luultavasti tarkoitti sitä, että matematiikka voi antaa kaikille – siis ihan jokaiselle – onnistumisen kokemuksia. Älykkyydestä ja taitotasosta riippumatta.
Meistä kaikista ei tule matemaatikoita, eikä pidäkään tulla. Matematiikan kohdalla tulee haastaa itseään niissä puitteissa, miten se omille kyvyille on mahdollista. Ja sitten tehdä töitä sen eteen. Ja työn teko tässä maailmassa palkitaan aina tavalla tai toisella.
Matematiikka nähdään usein turhan vaikeasti: kaavoja, yhtälöitä, sääntöjä, kirjaimia, hui!
Nämä toki liittyvät matematiikkaan, mutta pääpointti ei ole siinä. Matematiikka ei ole pelkästään em. asioita. Mutta näihin asioihin liiallinen takertuminen voi tehdä matematiikasta tuskallisesti lähestyttävän, mikäli asioita ajattelee vain niiden pohjalta.
Itse asiassa numerot ja laskeminenkin ovat vain yksi osa matematiikkaa. Mielestäni matematiikka on tapa nähdä ja ajatella maailmaa. Me käytämme matematiikkaa joka päiväisessä elämässä – muodossa tai toisessa. Usein jopa huomaamattamme.
Onnistuneesti ratkaistu matematiikan tehtävä aiheuttaa täydellä varmuudella onnistumisen kokemuksen – kaikille. Lisäksi se nostattaa itsetuntoa.
Opetuksessa olen huomannut, että kun ei-niin-motivoitunut yläkouluikäinen oppilas saa ratkaistua onnistuneesti tehtävän, hyvän olon tunne ja onnistumisen kokemus ovat käsin kosketeltavissa.
Usein tällainen oppilas yrittää tietenkin peittää tunnekokemuksen, koska se ei välttämättä olisi niin ”coolia”, että kaverit näkevät tämän – kapinallisia teinejä kun siinä iässä usein ovat.
Mutta opettajana aistin sen onnistumisen tunteen. Sellainen pakahtuva ilo ja onni näkyy oppilaasta läpi, vaikka tämä yrittäisi peittää sitä.
Meidän tulee suhtautua matematiikkaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti.
Heitetään ennakkoluulot äärettömään avaruuteen, mistä niitä ei löydetä enää koskaan!
Ennakkoluulot tukahduttavat meidät. Ne estävät meitä oppimasta. Ei tule niinkään takertua kaavoihin, sääntöihin ja normeihin. Matematiikan maailma tulee nähdä avoimena kokonaisuutena, vapaana maailmana, koska sellainen se on.
Matematiikka on koko maailma. Se on vapaus. Se on mahdollisuus. Se on nautinto – ihan meille kaikille.
Mikael Mäntykangas, matematiikan ja psykologian opettaja