Lukijalta: Oppia ikä kaikki
Tasa-arvon tasavallassa pitäisi olla kaikenikäisillä mahdollisuudet vaikuttaa yhteiseen hyvään eikä keskittyä vain oman ikäkautensa huomioimiseen ja puolustautumiseen. Kaikkialla, ainakin maaseudulla, heräävän luonnon kasvuvoima inspiroi uusiin ajatuksiin ja myönteisiin suunnitelmiin aivan huomaamatta.
Kirjailija Sakari Topelius kirjoitti aikoinaan, että juuri nuoruus on elämän vastustamatonta liikevoimaa, mutta lisäsi siihen muistutuksen, että kaikki unelmat, ajatukset ja uhraukset eivät ole pelkästään alkuaan nuorista.
Kevät on uudistumisen ja uuden kasvun aikaa. Muutkin vuodenajat täällä Pohjolassa voidaan vertauksellisesti liittää ihmisen elämän ikävaiheisiin. Kypsän kesän, aikuisuuden jälkeen saapuu luopumisen ja hiipumisen aika, syksy.
Elämän löytöretkellä vahvimpien voimiensa tunnossa yksilöt etsivät innokkaasti uusia maita: uudistuksia eri asioihin, suuria suunnitelmia mielikuvitus ainoana käyttö- ja toteutusvoimana.
Kirjailija Marcel Proustin lausahdus edellä mainittuun intoon palauttaa ajatukset maan pinnalle. Uuden maan löytäminen ei sinänsä ole merkittävää vaan, että katsoo kaikkea uusin silmin.
Kulttuurin ja kuvataiteen ystävänä erityisesti tuo erilaisten asioiden, konkreettisten kohteiden tai vaikkapa urautuneiden toimintamallien uuskatselmus on paikallaan, mutta harkiten ja huomioiden muutosten haasteet.
Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäinen suomenkielinen kirjailijaryhmä, Tulenkantajat, muistui pakostakin mieleeni, kun seurasin Euroviisuissa Suomen Liekinheitin-esitystä.
Tulenkantajien keskeisimmät ajatukset olivat muun muassa nuoruuden palvonta, kaupunkikulttuurin ihannointi ja vapautta korostava tulevaisuudenusko.
Hiljalleen vaikuttaa lisääntyvän kiinnostus tavalliseen ja rauhalliseen maaseutuelämään. Toimintaa ja suunnitelmallista vastuuta kuitenkin tarvitaan vaikkapa pienen puutarhatontin ympäröimän maalaistalon ympärivuotisessa ylläpidossa.
Oppia ikä kaikki on oivallinen elämänohje. Mikä sitten tai mitä tuon eri ikäisten oppimisympäristön tulisi tarjota?
Tietyt tekniset arkiedistykset eivät avaudu kaikille, ja niiden jatkuva päivitys ja turva-aitaukset usein vain hämmentävät eri ikäisiä, jotka ovat elämässään oppineet luottamukselliseen ja vastuulliseen vuorovaikutukseen.
Minulle tavallisessa arjessa on parasta, että saan tarvittavaa lähipalvelua. Opettelen uusia taitoja, jos ne ovat elämän käytäntöjä pysyvästi ja luotettavasti tukevia.
Tällä hetkellä teen myös koulutushommia ,ja kohteena ovat parvekkeella ryhdikkäästi vahvistuvat kaalintaimet, joita odottaa muheva maalaismaa. Valokuvaamalla talletan taimieni kasvuprosessin, ja kesän keriessä ensimmäiset kaalikeitot porisevat.
Aune Linnimäki
taidehistorioitsija ja kesäkasvattaja
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/