Lisää lääkäreitä – mutta ei laadun kustannuksella
Syksyinen aamupäivä hyvinvointikeskuksessa. Potilas saapuu poistattamaan epäilyttävää luomea. Huoneessa odottaa lääkäri, sairaanhoitaja ja viisi lääketieteen kandia.
Web-kameran välityksellä toimenpidettä seuraavat toiset neljä kandia. Jännittyneet kandit aloittavat toimenpiteen. Yksi puuduttaa, toinen tekee yhden viillon, kolmas toisen viillon, neljäs ja viides ompelevat pari tikkiä. Neljä muuta kandia näkevät ehkä vilaukselta jotain. Osat vaihtuvat, sama kaava toistuu. Potilaiden jälkeen jäi vielä aikaa, olisiko kandeilla jotain poistettavaa?
Kummeli-sketsin käsikirjoitus? Ei sentään, tämä oli ryhmäni ompeluopetus viime syksynä. Näillä eväillä tulevaisuudessa terveyskeskukseen itsenäiseen työhön, kyllä Siperia opettaa!
Vitsit sikseen, olen ehdottomasti sitä mieltä, että potilaat ansaitsevat laadukasta ja oikea-aikaista hoitoa. Lääkäreitä tulee olla tarpeeksi, eivätkä yhteiskunnan pienenevät verorahat saa valua yksityisten terveysjättien taskuihin.
Näihin ongelmiin ratkaisuja etsittäessä ei kuitenkaan saa sortua helppoihin ja populistisiin heittoihin, yksinkertaiset ratkaisut kun harvoin toimivat monisyisiin ongelmiin.
Valitettavasti jo pitkään lääkäripulaa on yritetty ratkaista lähes ainoastaan nostamalla koulutusmääriä, mutta tosiasialliset resurssit eivät ole seuranneet perässä.
Opetusryhmien koot ovat paisuneet ja edellä kuvaamani tilanne on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Olen kiitollinen kaikille opetuspotilaillemme, jotka sairaudestaan huolimatta ovat jaksaneet toimia meille opin välineenä, mutta sanon suoraan: on kohtuutonta, että esimerkiksi sydänsairasta ihmistä käy pienessä potilashuoneessa 10 kandia vuorollaan stetoskoopilla kuuntelemassa, mikäs sivuääni kuuluu.
Lääkäri on edelleen mestari–kisälli-ammatti. Siksi edes raha ei ole ainoa rajoittava tekijä lääkärikoulutuksessa. Useimmat kliiniset opettajat tekevät sekä potilastyötä että opettavat. Siksi enemmän opettajia tarkoittaa vähemmän potilastyötä tekeviä ja päinvastoin.
Pitkään jatkunut resurssivaje on jo johtanut siihen, että valmistunut lääkäri saattaa kohdata vasta työelämässä toimenpiteen, jonka on nähnyt vain videolta. Koulutussäästöt perustutkintovaiheessa osuvat lopulta kriisissä oleviin terveyskeskuksiin, kun valmistuneet lääkärit tarvitsevat entistä enemmän seniorilääkäreiden ohjausta.
Toisaalta, joka terveyskeskuksessa ei ole edes niitä kokeneita lääkäreitä. Onko silloin mikään ihme, että nuorta lääkäriä kiinnostaa enemmän työ paikassa, jossa voi konsultoida kokenutta kollegaa viereisestä huoneesta eikä puhelimitse 100 kilometrin päästä?
Lääkäripulaan, kuten yleensä sote-alan kriisiin, ei ole olemassa yhtä maagista vippaskonstia, vaan se vaatii alalla toimivien kuuntelua ja yhdessä sovittuja ratkaisuja, kuten koulutusresurssien nostoa ja työolojen parantamista.
Emmehän tässäkään asiassa yritä korvata laatua määrällä?
Leea Putula
Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaehdokas, lääketieteen kandidaatti
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/