Isä Camillon turvasta Pelle Pelottoman maailmaan
Suuret muutokset tapahtuvat joko yhdessä yössä tai huomaamattomasti vähitellen.
Suomi on lyhyen teollisuushistoriansa ajan ollut suuryritysten maa.
Myös työnantajien ja työntekijöiden suhteet ovat rakentuneet sen mukaan. Keskitetyt palkkasopimukset, yleissitovuuskin, ovat olleet suuryritysten jatkuvuuden kannalta kaikkien etu, vaikka sitä ei usein ääneen sanota.
Työnantajien järjestön nokkamies ja työntekijäjärjestöjen pomo olivat siten eräänlainen vastinpari kuin italialaisen filmiklassikon Isä Camillo ja kommunisti pormestari Peppone.
He kiistelivät näyttävästi, mutta olivat ikuisesti sidoksissa toistensa kanssa. Vähän kuin sen kolikon puolet, josta työmarkkinajohtajat kamppailua kävivät.
Viime kevään aikana kävi kuitenkin selväksi, että kolikko on ollut heidän ainoa pitävä kihlarenkaansa. Kun kolikon taikavoima loppui, kun siitä ei voinut enää nyhtää, loppui myös yhtenäisyys. Kaikkea voi vaatia työpaikkojen sisällä, paitsi uusia työpaikkoja.
Kilpailukykysopimuksen teon liepeillä muutos alkoi näkyä. Sopimuksesta jäi pois joukon vanhoillisin siipi AKT. Mutta siitä jäi pois myös Suomen parhaan työllistäjän, pienyrittäjien edustaja – Suomen Yrittäjät. Työntekijöiden suurhanke yhdestä liitosta haudattiin. Ja toisella puolella alkoi myös EK:n hajoaminen, kun Metsäteollisuus irtosi siitä.
Tämä myllerrys ei ollut yhtä dramaattinen kuin yhden yön Brexit, mutta sen vaikutukset suomalaiseen talouteen ovat suuremmat. Isä Camillon ja Pepponen idylli katosi ennen kuin sitä idylliksi ehti moni edes tajuta.
Suurteollisuuden parivaljakon sijaan työelämää alkaa hallita uusi parivaljakko: nopeat, lähtökohdiltaan globaalit, kevyitä hengentuotteita valmistavat pienyritykset ja niiden yksilölliset, itsenäiset (etä)työntekijät, jotka usein ovat yrittäjiä ja osakkaita itsekin.
Yhdestä asiasta myllerryksen keskellä on puhuttu vähän. Vanhanaikaisen turvallisen ay-liikkeen ja suuren yrityksen maailmassa työntekijät olivat ”samanarvoisia”, kliseen mukaan voitot otettiin heidän selkänahastaan. Siksi lakkojen avulla oli helppo hankkia lisäpennosia selkänahan voiteeksi. Uudessa innovaatioteollisuudessa lisäarvo otetaankin työntekijän kekseliäästä päästä.
Tämä tarkoittaa, että hyvä työntekijä ei ole enää ahkera koukkuselkä raataja, vaan yksilöllinen, itsenäinen, leikkisä ja mahdollisimman kaukana pomostaan. Hänen vastuunsa tuotteen menestyksestä aivan eri tasolla kuin bulkkitavaran tekijän. Mutta se tarkoittaa myös, ettei ole enää ”miehen reiän täyttäjiä”, mikä on myrkkyä perinteiselle ay-liikkeelle.
Perinteinen tavaratuotanto jatkuu globaaleissa merkeissä, tämä ei ole mullistus, vaan suunta. Ja usein ympäri käydään ja yhteen tullaan ällistyttävällä tavalla.
Kun kiinalainen Tencent osti Supercellin Suomen suurimmassa yrityskaupassa, 200 miljoonaa ohjautui säätiön kautta suomalaisille syrjäytyneille. Ihan kuin ennen vanhaan, kun kartanon rouvaa sanottiin ”armoksi” harjoittamansa hyväntekeväisyyden tähden.