Rypistetty paperinpala
Aika ajoin ”koulukiusaaminen” nousee otsikoihin. Kuin salaman iskusta nousevat omat kokemukset pintaan. Kuinka kaikki alkoi ensimmäisellä luokalla ”viattomasta” nimittelystä, porukasta sulkemiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan ja sen uhkaan ihan ammattikoulun loppuun asti.
Muistan elävästi sen tunteen, kun mahaan sattui pelkkä ajatus kouluun lähtemisestä. Kuinka itketti, mutta samalla yritti ymmärtää syyn kaikkeen tähän. Miten olen ansainnut kaiken tämän, mitä olen tehnyt väärin, olenko niin erilainen?
Ammattikoulusta valmistuminen ja töiden perässä muualle lähteminen antoivat elämälle uuden suunnan. Tuli aika perustaa perhe. Sain neljä lasta ja elämä hymyili.
Kaikki muuttui, kun lapset lähtivät kouluun. Jokainen neljästä lapsestani joutui ”koulukiusaamisen” uhriksi. Omaan kokemukseen pohjautuen oli minusta tullut naarasleijona, kuka oli valmis taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Nopeasti kuitenkin huomasin, kuinka haastavaa se oli. Kun esimerkiksi huomautit koulujen välisessä turnauksessa toisen oppilaan asiattomasta ja syrjivästä käytöksestä paikalla olevalle aikuiselle, sait vastukseksi, että X nyt vaan on niin kilpailuhenkinen.
Paljon käytiin keskusteluja koululla, joiden lopputulos oli, että olen liian ymmärtämätön ja jatkossa kouluun liittyvä asiointi tapahtui puolisoni kautta.
Miten me voimme opettaa lapsille mikä on oikein ja mikä väärin, kun ne turvalliset aikuisetkaan eivät sitä aina ymmärrä? Jos rypistät paperiarkin, et silittämällä sitä kokonaan suoraksi saa – tämän kun me aikuisetkin muistaisimme.
Omat lapseni ovat jo nuoria aikuisia, he ovat selviytyjiä, sillä puolustan ja rakastan heitä ehdoitta. He tietävät, ettei sellaista asiaa ole, josta ei voisi puhua.
Lapsieni kasvaessa lähdin mukaan politiikkaan, ja päädyin sinne myös töihin. Olen nauttinut työstäni, kahta samanlaista päivää ei ole.
Tosin olen kohdannut myös työn varjopuolen. Asiat ovat menneet jopa niin pitkälle, että olen tehnyt epäasiallisenkohtelun ilmoituksen esimiehelleni. Tosin se ei johtanut mihinkään, kun aina on sana sanaa vastaan ja pitää vielä muistaam kuka on kenenkin kaveri. Keino selviytyä eteenpäin oli opetella välttämään vastaavanlaisia tilanteita.
Mikä voisi paremmin tervehdyttää itsetuntoa kuin luottamus ja palaute siitä, että sinä osaat ja riität.
Summa summarum, jokainen päivä on yksi eteenpäin selviydytty päivä. Jokainen harmiton kuiskuttelu ja leikkimielisesti sanottu sutkaus voi suistaa hetkisesti raiteilta, mutta minä olen päättänyt selviytyä.
Asioihin reagointi ja niihin kommentointi on vaan hitaampaa ja haastavampaa, kun aina pitää miettiä olenko varmasti ymmärtänyt kaiken oikein, etten joudu naurunalaiseksi, koska niin ehjä ei itsetuntoni vielä ole.
Päätin noin puoli vuotta sitten ottaa rohkean askeleen ja lähdin Lappiin töihin, tämä on tuntunut oikealta ratkaisulta. Lappilaiset kun ovat suoria ja osaavat myös positiivien palautteen antamisen.
Mikä voisi paremmin tervehdyttää itsetuntoa kuin luottamus ja palaute siitä, että sinä osaat ja riität. Kiitos lappilaiset!
Toivon kaikkien muistavan, että mikä itsestä tuntuu hauskalta, ei sitä välttämättä toiselle ole. Me olemme kaikki yksilöitä ja koemme asiat eri tavalla. Kohdelkaamme toisiamme niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan.
Huomioidaan ihmiset ympärillämme, pienillä asioilla. ”PÄIVÄÄ”, ”KIITOS” ja ”MITÄ SINULLE KUULUU” – niillä pääsee jo pitkälle.
Ihanaa tulevaa kesää! Muistetaan EU-vaalit ja nähdään Jyväskylän puoluekokouksessa.