Keskustanaiset tahtoo Anne Kalmarista maa- ja metsätalousministerin

Maa- ja metsätalousministeri

Suomen Keskustanaisten hallitus tukee Anne Kalmarin valintaa Jari Lepän seuraajaksi maa- ja metsätalousministeriksi.

– Jari Lepältä vapautuvat saappaat ovat suuret ja Anne täyttää odotukset ministerinä. Anne on koulutukseltaan agronomi ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Maatalousyrittäjänä Anne tuntee maatalouden haasteet ja mahdollisuudet, naisjärjestö kirjoittaa kannanotossaan.

– Suomalainen maatalous ja huoltovarmuutemme tarvitsee periksiantamattoman ja vahvan kokemuksen omaavan puolustajan. Eduskunnassa hän on ollut vuodesta 2007. Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä hän on ollut vuodesta 2007–2017, valiokunnan puheenjohtajana hän on ollut 2017 lähtien, joten kokemusta on kertynyt vuosien varrella.

Puhdas kotimainen ruoka on ollut Kalmarille aina sydämen asia, jonka puolesta hän on tehnyt työtä vuosikymmeniä, keskustanaiset kiittää.

– Vallitsevan maailmantilanteen vuoksi Annen kokemus ja tietämys maataloudesta ovat varmasti tarpeen.

Keskusta vaihtaa maatalousministerinsä tulevan viikon torstaina. Jari Leppä ilmoitti viime viikolla jättävänsä eduskunnan tulevissa vaaleissa, ja olevansa myös valmis astumaan syrjään ministerin tehtävästä kesken vaalikauden.