Keskustan kaksikielinen piiri tukee aate- ja ohjelma-aloitteita – pitää tärkeänä perusteellista aatteellista ja ohjelmakeskustelua puolueessa

Keskusta

Keskustan kaksikielisen piirin (Centerns distrikt – Keskustan piiri r.f.) vuosikokous Helsingissä tuki puoluekokoukselle jätettyä aloitetta uuden periaateohjelman laatimisesta puolueelle, piiri kertoo tiedotteessaan.

Piiri tukee myös Keskustanuorten aloitetta laajamittaisen keskustelun käymistä alkiolaisuudesta 2020-luvun yhteiskunnassa.

Piiri pitää tärkeänä, että puoluekokouksessa käydään aloitteiden pohjalta perusteellista aatteellista ja ohjelmakeskustelua. Se vahvistaa Keskustan mahdollisuuksia vahvistaa kannatustaan ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Keskustan piiri pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että keskustan ehdokaslistalle saataisiin vahvoja kaksikielisiä ehdokkaita.

Piirin vuosikokous päätti myös julistaa haettavaksi avoimeksi jääneen osa-aikaisen toiminnanjohtajan paikan.