Keskustan Anttila vaatii Euroopan pakolaispolitiikalle yhtenäistä linjaa: "Kriisin huono hoito ruokkii ulkomaalaisvihaa"

Pakolaiskriisi

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vaatii eurooppalaisia valtioita pitämään kiinni siitä, mitä pakolaiskriisin hoitamisesta on yhteisesti sovittu.

Pakolaiskriisistä on tullut poliittinen kriisi juuri heikon toimeenpanon takia, hän näkee.

Useat maat ovat esimerkiksi lakanneet noudattamasta Dublinin sopimusta, jonka mukaan turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU-maassa, mihin pakolainen ensimmäiseksi saapuu, tai kieltäytyneet ottamasta vastaan sovittua osuuttaan turvapaikanhakijoista.

– Pakolaiskriisin huono hoito ruokkii ulkomaalaisvihaa, Anttila totesi puheessaan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa Ranskan Strasbourgissa keskiviikkona.

Yhtenäisen ja jämäkästi hoidetun pakolaispolitiikan lisäksi Euroopan pitäisi keskittyä niihin juurisyihin, jotka saavat ihmiset lähtemään kotimaistaan, Anttila toteaa.

– Pakolaispolitiikassa on voitava huomioida kansalliset erityisratkaisut niin kauan kuin ne ovat linjassa ihmisoikeuksien kanssa, sillä Euroopan maat ovat sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisestikin erilaisia. Kotoutumiseen pitää kuitenkin panostaa, muun muassa radikalisoitumisen estämiseksi, Anttila huomauttaa.

Hän kantaa myös huolta erityisen haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisten kuten naisten ja lasten kohtaloista ihmissalakuljettajien kynsissä.

– Meidän on toisaalta autettava suojelun tarpeessa olevia sekä taisteltava ihmissalakuljettajien liiketoimintaa vastaan.