Kärnä vaatii turisteja poistumaan koteihinsa – ”Nyt on viimeinen hetki hylätä itsekkyys”

Koronavirus

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vetoaa Lapissa ja muualla Suomessa vielä oleskeleviin turisteihin, että nämä poistuisivat välittömästi koteihinsa.

Kärnä on pettynyt kansalaisten toimintaan hallituksen ja terveysviranomaisten suositusten noudattamisessa.

– Hallitus on selkeästi todennut, että nyt ei olisi pitänyt matkustaa yhtään mihinkään ja Uusimaa on eristetty. Silti pohjoiseen valuu edelleenkin koronaturisteja suksiboksit autojen katoilla. Nyt ei enää Uudeltamaalta niinkään, mutta muualta.

– Ihmisiä on myös valtavasti omilla ja vuokramökeillään. Nyt olisi syytä poistua sieltä riskien vähentämiseksi, hän vetoaa tiedotteessaan.

Mikko Kärnä sanoo olevansa äärettömän pettynyt monien suomalaisten käytökseen tässä kriisitilanteessa.

– Jos oma sairastuminen ei kiinnosta, niin jokainen voisi edes yrittää ajatella muita. Nyt pitäisi liikkua vain oman maakunnan sisällä ja sielläkin rajoitetusti.

Kansanedustaja on huolissaan myös harvaan asuttujen alueiden terveydenhuoltokapasiteetista.

– Kaikki eivät nyt ymmärrä, että oireetonkin ihminen voi kantaa ja tartuttaa koronavirusta. Jokainen voi tuoda sen uuteen paikkaan mukanaan emmekä enää tiedä, monellako se on. Tähän tautiin voi kuolla, myös muut kuin riskiryhmäläiset, mutta erityisesti he.

– Harvaan asuttujen alueiden terveydenhuoltokapasiteetti taas ei yksinkertaisesti riitä, jos korona lähtee siellä leviämään, Kärnä huomauttaa.

Vaikka kyse ei olisi koronaviruksesta, jokainen turistin luunmurtuma, paleltuma tai muu vie Kärnän mukaan tarpeettomasti resursseja terveydenhuolloltamme.

– Nyt on viimeinen hetki hylätä itsekkyys ja alkaa ajattelemaan lähimmäisiä sekä poistua mökeiltä kotiin. Jos mökillä oleilee, niin sitten ei aidosti saa käydä missään. Ei kaupassa, ei tankkaamassa, ei missään.

Mikko Kärnä korostaa että jos turisteilla ilmenee mitään oireita, on siirryttävä välittömästi oman kotipaikkakunnan terveydenhuollon piiriin eikä oleskelupaikkakunnalle.

– Näin on toimittava lievässä flunssassakin, joka saattaa olla myös koronavirus, hän muistuttaa.