Kärnä haluaa romuttaa päivittäistavarakaupan dupolin – esittää tukkumyyntiin velvoitteita

Keskusta

Keskustan kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä esittää, että kaikki päivittäistavarakaupan toimijat velvoitetaan myymään tukkukaupoistaan tuotteita kaikille toimijoille samaan hintaan, jolla ne myyvät tuotteitaan sisäisesti.

Kärnä katsoo, että päivittäistavarakaupan voimakas keskittyminen on johtanut tilanteeseen, josta kärsivät niin tuottajat kuin kuluttajatkin.

– S- ja K-ryhmä ovat Suomessa määräävässä markkina-asemassa ja uusien toimijoiden on äärimmäisen haastavaa tulla markkinoille, eikä oikeaa kilpailua synny. Nämä kaksi ketjua käytännössä sanelevat tuottajahinnat ja kuluttajahinnat, eivätkä ne varsinaisesti edes aidosti kilpaile toistensa kanssa, Kärnä linjaa.

Hänen mielestään kasvava kilpailu on välttämätöntä, jotta tuottajien ja tavarantoimittajien asemaa suhteessa suuriin ketjuihin voidaan parantaa. Kärnän mukaan kilpailu sataisi myös kuluttajien laariin ja uusia kauppoja sekä kauppakanavia syntyisi varmasti keskittyneen kaupan rinnalle.

Kärnä toteaa, että valtiolla ei ole mitään syytä pönkittää tällaista kaupan duopolia, vaan pikemminkin kaikki intressit sen purkamiseen.

– Suomessa tuottajahinnat ovat erittäin matalat ja kuluttajat maksavat siltikin ruuastaan viidenneksen enemmän kuin muut EU-kansalaiset keskimäärin. Vähintäänkin suuri osasyy tähän kaikkeen on keskittynyt päivittäistavarakauppa, Kärnä toteaa.

Hänen mielestään ruokaketjussa käytettäviä yksinoikeussopimuksia pitäisi tarkastella laajemminkin ja antaa tätä kautta tuottajille sekä kuluttajille aito mahdollisuus kilpailuun.

– Nykytilanteesta eivät hyödy kuin keskusliikkeiden johtajat, joiden lompakko lihoaa tuottajien ja kuluttajien riistämisellä. Tällaiselle täytyy laittaa stoppi, Kärnä komentaa.