Jyväskylän Keskustaopiskelijat esittää Arttu Laaksosta KOL:n johtoon – "Meidän tulee olla tunnetuin opiskelijajärjestö"

KOL

Jyväskylän Keskustaopiskelijat esittää Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskelevaa salolaista Arttu Laaksosta, 23, keskustaopiskelijoiden (KOL) puheenjohtajaksi. 

Laaksonen toimii tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä ja Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden hallituksen jäsenenä. 

– Arttu on luonteeltaan johtohahmo, joka tarttuu toimeen, omaa valtavasti tietotaitoa ja osaa tunnistaa sekä valjastaa ympäröivien ihmisten vahvuuksia. Näistä syistä näen helposti Artun johtamassa järjestöämme, Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Iida Hämäläinen toteaa tiedotteessa.

Laaksonen on toiminut lisäksi Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana sekä keskustaopiskelijoiden liittohallituksen jäsenenä.

Laaksosen mielestä keskustaopiskelijoiden pitää pystyä johtamaan sivistys- ja koulutuspoliittista keskustelua.

Korona-aikana keskustaopiskelijat on keskittynyt pitkälti vaikuttamistyöhön. 

– Keskustaopiskelijoiden tulee jatkossakin tehdä aktiivista vaikuttamistyötä, mutta mielestäni meidän täytyy näkyä julkisuudessa yhä enemmän tulevaisuuteen tähtäävillä, rohkeilla linjavedoilla sivistys- ja koulutuspolitiikassa. Keskustaopiskelijat on jo vaikuttavin, mutta meidän tulee olla myös tunnetuin opiskelijajärjestö, toteaa Laaksonen. 

Samalla Laaksosen mukaan keskustaopiskelijoiden tulee muuttaa ajatusmalliaan perinteisestä järjestötoiminnasta. 

– Meidän tulee tunnistaa, mikä on tulevaisuuden järjestötoiminnan näkökulmasta oleellista. Huomion pitää olla uusissa tapahtumissa pelkkien vuosikokousten sijasta.

Laaksonen on kolmas keskustaopiskelijoiden puheenjohtajakisaan ilmoittautunut.

Ehdolla ovat myös Helsingin Keskustaopiskelijoiden Joonas Paavilainen ja Rovaniemen Keskustaopiskelijoita edustava Kalle Pyky.

Keskustaopiskelijoiden tulevan vuoden puheenjohtaja valitaan Helsingissä pidettävässä liittokokouksessa 13.–14. marraskuuta.

Istuva puheenjohtaja Eveliina Leskelä ei pyri jatkokaudelle.