Jäätteenmäki: Suomelle 2,6 miljoonaa globalisaatiorahastosta

Euroopan unioni

Euroopan parlamentin budjettivaliokunta äänesti torstaina 2,6 miljoonan euron tuen myöntämisestä Suomelle Euroopan globalisaatiorahastosta.

Parlamentin varapuhemies ja budjettivaliokunnassa asiasta vastaava Anneli Jäätteenmäki (kesk.) kiittelee päätöstä.

– Erityisen tyytyväinen olen, että tukea kohdistetaan nyt Pohjois-Pohjanmaalle ja Oulun seudulle, jota ohjelmistoalan irtisanomiset ovat koetelleet rajusti. Ala on ollut Oulun alueelle veturiala.

Suomen hakemuksen piirissä on yhteensä 1 603 ohjelmistoalalta vuoden 2014 heinäkuun ja tämän vuoden huhtikuun välillä irtisanottua työntekijää. Suurin osa tuesta kohdistuu Uudellemaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Irtisanomisia tehneitä yrityksiä on yhteensä 69. Irtisanottujen määriltään suurimpia yhtiöitä ovat Microsoft, Rovio ja Tieto Finland Oy.

– On selvää, että globalisaatiorahastosta saatavilla tuilla ei ratkaista maailmanlaajuisesta rakennemuutoksesta johtuvia ongelmia Suomen ICT-alalla. On kuitenkin hyvä, että EU:n nettomaksajamaana Suomi on aktivoitunut tukien hakijana, Jäätteenmäki sanoo.

EU:n globalisaatiorahasto perustettiin vuonna 2007. Rahastosta myönnetään tukea globalisaation ja maailmankaupan rakennemuutosten vuoksi työttömäksi jääneiden työllistämistoimiin.