Helsingin Keskusta: Pirkkolan urheiluhalli uuteen paikkaan, nyt!
Helsingin Keskusta puolustaa sekä nuorten liikuntamahdollisuuksia että Keskuspuistoa ja kehottaa kaupunkia ja halliyhtiötä rakentamaan hallin pikaisella järjestelyllä esimerkiksi Pirkkolantien varteen sen sijaan, että riidellään ja odotellaan ratkaisua valitukseen.
– Keskuspuistoon suunniteltu hallirakentaminen Pirkkolassa on pysähtynyt valitukseen. Tavanomaista on, että valitusten käsittelyyn menee vuosi. Tavanomaista on myös, että valituksia tulee. Keskuspuistoon rakentamisen kohdalla olisi ollut ihme, jos ei olisi tullut, keskustapiiri huomauttaa kannanotossaan.
Sen mukaan yksinkertaisin tapa välttää valituksen viivästys on katsoa hallille uusi paikka, josta kenelläkään ei ole aihetta valittaa.
– Jos kaupungilla on tahto saada hallin rakentaminen etenemään, kaupungilla on myös keinot saada rakentaminen käyntiin nopeasti uudessa paikassa. Paljon isompi nopeasti toteutettu hallihanke oli Hjallis Harkimon rakennuttama Areena Ilmalassa.
Helsingin Keskusta toteaa, että Keskuspuiston hallille on esitetty useitakin parempia paikkoja. Tällainen on esimerkiksi sijainti Pirkkolantien ja rakenteilla olevan Raidejokerin varrella.
– Siinä halli on oikeasti myös koululaisten, ei vain autoilijoiden saavutettavissa.
Helsingin Keskusta haluaa, että jatkossa Helsingin rakentamisessa otetaan huomioon yleiskaava ja sen henki kehittää Keskuspuistoa ja muuta lähiluontoa.
– Vanhentuneisiin ja erityisesti yleiskaavan kanssa ristiriitaisiin asemakaavoihin ei tule vedota.