Tekikö Sanna Saulille Koiviston tempun?
Tasavallan presidentti lähestyi pääministeriä ehdotuksella, että perustettaisiin koronan aiheuttamien toimien paremmaksi koordinoimiseksi johtoryhmä, ”nyrkki”. Pääministeri vastasi kohteliaasti, että sellaista ei tarvita.
Ehdotuksen taustalla oli ilmeisesti mokailu Helsinki-Vantaan lentokentällä. Epidemia-alueiltakin saapuneet saivat kauan jatkaa matkaansa jopa julkisilla liikennevälineillä. Tuli ja tulee turhia tartuntoja.
Ihmetteleviin kysymyksiin vastailivat sekä ministerit että viranomaiset, ettei tieto kulkenut eikä tiedetty, mikä millekin ministeriölle tai laitokselle kuului. Jonkinlainen ”nyrkki” olisi ollut tarpeen.
Uusi poikkihallinnollinen virkamiesryhmä on kai likimain sitä, mitä presidentti tarkoitti.
Valpas media sai vihiä, että presidentti oli jotakin hallitukselle ehdottanut, mutta saanut kieltävän vastauksen. Kun asiasta kysyttiin asianomaisilta, vastaus oli vain puoliksi totta. Eikä mennyt kauaa, kunnes saatiin julki koko totuus.
Ehdotus ja vastaus olivat sähköpostina. Helsingin Sanomat julkaisi ne.
Niin se tapaa mennä. Huhu, kiertelevät vastaukset, totuus ja dokumentoitu totuus.
Mutta sitten alettiin kysellä, miksi presidentti tekee ehdotuksia, vieläpä kirjallisesti, hallitukselle asiasta, joka ei hänen valtansa piiriin kuulu. Oliko vallanhimoiseksi epäilty Niinistö kyllästynyt vähävaltaiseen oloonsa ja lähtenyt liikkeelle kriisin varjossa?
Vasemmistotaustaiset oikeusoppineet epäilivät jopa perustuslain rikkomista.
Ikääntyneemmät toimittajat muistelivat huhtikuuta 1981, kun pääministeri Koivisto uhmasi julkisesti presidentti Kekkosen eroamiskehotusta. Ei asetelma niin yksioikoinen ollut, mutta sellaisena media sen esitti ja muistetaan.
Kansa huomasi, että UKK on vanha ja väsynyt päätti mielessään, että rohkea pääministeri on hänen seuraajansa. Ennestään suuri suosio nousi kohisten.
Sanna Marin on hyvin suosittu. Hän on eniten ruudussa kriisin merkeissä ja hallitsee asioiden esittämisen erinomaisesti. Ei ihme, että SDP:n kannatus hypähti monta pykälää kerralla.
Niinistön torjumisesta tuli luultavasti lisää pisteitä. Kun poliitikkojen suosiota seuraavan kerran kysellään, presidentti voi joutua luovuttamaan ykkössijan pääministerille.
Ei ihme, että SDP:n kannatus hypähti.
Kriisin jälkeen on sitten taas eri tilanne, kun sankaripääministeri palaa ikäviä puhuvaksi poliitikoksi. Presidentinvaaleihinkin on vielä monta vuotta.
En usko, että Niinistö olisi kokeillut reviirinsä rajoja tai hamunnut lisää valtaa. Eiköhän kysymys ollut samasta kuin Tuntemattoman sotilaan Koskelalla, joka puhutteli nuoria sotilaitaan: ”Taitaa olla tarpeen vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut.”
Lopuksi tärkeän opetuksen sisältävä ajankohtaan sopiva juttu, jonka Keijo Korhonen kertoi 90-luvun laman aikana.
”Elettiin 30-luvun synkintä pula-aikaa. Miehiä oli savotassa. Yhtiö oli puolittanut palkat, pakkasta oli 30 astetta, leimikko huono. Yksi hermostui niin että veti itsensä hirteen.
Kaverit katselivat kalmoa. Yksi lausahti:
Tuota se Karppinen katuu, kunhan tästä ajat paranee.”