Aina ei vaaleja voi varastaa
Vaalien varastaminen, suomeksi sanottuna vaalituloksen väärentäminen on tullut yleiseksi sanaksi viime vuosina.
Eniten sanaa on viljellyt Donald Trump, joka on kiistämätön kokemusasiantuntija tällä saralla. Kun Trump lausuu sanan, on syytä terästää aistejaan ja pitää kiinni lompakostaan. Kun kuulet huudon ”ottakaa varas kiinni”, on parasta katsoa ensin, kuka olikaan huutaja.
Unkarin vaalit loivat uskoa siihen, että kaikkea ei sittenkään voida varastaa. Demokratia toimi, vaikka järjestelmää oli trimmattu vuosikaudet pitämään sama hallitus vallassa vaaleista toiseen. Mieleen tulee Ahti Karjalaisen tokaisu vaihtuvien hallitusten epävarmuudesta. ”Luoja varjelkoon meitä pysyvistä hallituksista.”
Unkarissa nähtiin harvinaisen härskiä ja täkeröä ulkoista vaalivaikuttamista. Yhdysvaltain varapresidentti lähetettiin antamaan kansalle äänestysohjeita, ja Venäjän ammattimiehet häärivät kulisseissa ohjaamassa vaalikamppailua. Näissä vaaleissa Valkoisella talolla ja Kremlillä oli sama ehdokas. Ja juuri se ehdokas hävisi, kun kansa sanoi, että jo riittää.
Vaaleihin on aina yritetty vaikuttaa eri maissa ulkopuolelta. Kuuluisin ja paras operaatio lienee edelleen Donald Trumpin ensimmäinen valinta presidentiksi. Se, että muualta voidaan vaikuttaa maailman johtavan suurvallan presidentin valintaan, osoittaa kiistämätöntä ammattitaitoa. Venäjän trollit ovat kyvykkäämpiä kuin maan talousmiehet.
Kun maailma on sellainen kuin on, on jo nähty avoimia vaikutusyrityksiä Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Voisi kuvitella, että myös suomalaisia voidaan yrittää ohjailla, vaikka olemmekin kuin hyttynen Itämeren rannalla. Ja onhan meillä kotimaisiakin trumpisteja ja putinisteja, joskaan ei muutamaa bussilastillista ja paria limusiinia enempää.
Historiassa on sattunut ja tapahtunut meilläkin. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto rahoitti Suomen kommunistista puoluetta ja varsinkin sen vähemmistösiipeä, taistolaisia. Se ei silti auttanut kotikommunistejamme, jotka hajosivat ja menettivät otteensa sekä eduskunnassa että ay-liikkeessä.
Ay-liikkeessä pyöri myös dollareita ja muuta länsivaluutta, jota hakeutui SDP:n edustajien taskuihin. SDP:n hajaannuksen aikana toista puolta rahoittivat amerikkalaiset, toista neuvostoliittolaiset.
Joskus rahamiehetkin tunaroivatkin, kuten silloin, kun SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola kumppaneineen jäi 1975 Tukholman lentokentällä kiinni valuutan salakuljetuksesta. Rahat oli tarkoitettu demareiden käyttöön Metalliliiton vaaleissa.
Jopa Maalaisliiton toimijat saivat joskus veljellistä apua eri suunnista. Arvo Korsimon tiedetään saaneen rahoitusta Yhdysvaltain CIA:lta kommunistien vastaiseen toimintaan 1950-luvulla.
Korsimon väitettiin pyytäneen rahaa myös itänaapurista 1961, kun vaalikassa oli tyhjentynyt Honka-liiton vastaisessa vaalitaistelussa. Mitä valuuttaa taas Honka-liiton kassassa oli, on sekin varmasti hyvä kysymys.
Rahaa siis liikkui ennenkin. Ihan nykyisin summiin ei vanhoina aikoina silti taidettu päästä. Esimerkiksi viime presidentinvaaleissa pääehdokkaiden kampanjabudjetit olivat miljoonaluokkaa.
Niihin kampanjoihin ei tavallisen kansanedustajan tai professorin tuloilla ole varaa. Kansan käsi on kuitenkin karttuisa, varsinkin silloin, kun vaaliavustuksille ei ole säädettyjä rajoja.
Lehdistössä on ollut jo tietoja, että nyt kerätään ensi kevään eduskuntavaaleihin isoja vaalikassoja. Toisaalla on Elinkeinoelämän keskusliitto EK, jonka jäsenet laittavat kortensa kekoon vielä viime vaalejakin runsaskätisemmin.
Pussin nyörit ovat löyhässä, onhan nykyinen hallitus toteuttanut EK:n talousohjelman verohelpotuksineen viimeistä piirtoa myöten. Ilmaisia lounaita ei ole.
Toisaalla ay-liike ei varmasti jää paljon Etelärantaa huonommaksi. Liittojen verovapaista tuloista lohkeaa Hakaniemestä tukea niin demarien kuin vasemmistoliitonkin ehdokkaille.
Vieläkin tärkeämpää on se kampanjatyö, mihin ay-väki pystyy mobilisoimaan runsaasti työntekijöitä. Soppatykki torilla on edelleen perustaisteluväline, kun maata valloitetaan.
Ennen Suomen vaaleja on vaalit ensi syksynä Ruotsissa, ja niitäkin kannattaa seurata. On epätodennäköistä, että Yhdysvaltain varapresidentti ehtisi kiireiltään Ruotsiin tukemaan sikäläisiä persuja eli ruotsidemokraatteja, mutta eihän se mahdotontakaan ole.
Ja kun Suomessa käydään vaalit vuoden päästä keväällä, voi tännekin tulla yllätysvieraita. Mistä sen tietää, vaikka Riikka Purra saisi pääministerihaaveilleen tukea yllättävistäkin ilmansuunnista.
Unkarin kokemus kuitenkin kertoo, että komentelu ja pelottelu eivät viime kädessä ole tehokkaita aseita sellaisessa yhteiskunnassa, joka nojaa kansanvaltaiseen kulttuuriin ja oikeusvaltion periaatteisiin.
Kyllä kansa sittenkin tietää. Vaikka se monenlaistakin sietää.