Historia |"Kaivosmiehen kuolema" huuhtoi sosialismin murheet ja hiilipölyn pois – karmiva alkoholijuoma oli DDR:n virallinen tärpätti työläisten turrutukseen
Kun hissikori laskeutuu kilometrin syvyyteen, maailma muuttuu mustaksi, kuumaksi ja pölyiseksi. Itä-Saksan pahamaineisissa kaivoksissa keuhkot täyttyivät hienosta kivipölystä ja lihakset huusivat lepoa, jota valtio ei voinut tarjota.
Sen sijaan valtio tarjosi pullon. ”Kumpeltod” – ”kaivosmiehen kuolema” – oli viralliselta nimeltään koruton ”kaivosmiesten juomaviina”, Trinkbranntwein für Bergarbeiter, mutta sillä oli oma tehtävänsä DDR:n valtiososialistisessa järjestelmässä.
Työ kaivoksissa oli niin raskasta, että valtio pelkäsi levottomuuksia. Tarjoamalla erittäin halpaa – tai jopa ilmaista kiintiöityä – viinaa työläiset pysyivät ”tyytyväisinä” tai ainakin riittävän turrutettuina.
Valtion suunnitteluvirastossa uskottiin hartaasti, että työläinen kokisi itsensä arvostetuksi saadessaan pullon, jonka etiketti muistutti veroilmoitusta. Kansa oli kuitenkin toista mieltä: lempinimi Nimi Kumpeltod syntyi välittömästi.
Nimi oli oli kunnianosoitus juoman teollisuuskemialliselle maulle ja sille tosiasialle, että juoman jälkeen seuraava aamu tuntui usein siltä, kuin koko kaivos olisi romahtanut päälle. Juoma tunnettiin myös nimellä ”Grubenfusel” eli ”Kuiluliru”.
Tarinan mukaan DDR:n terveydenhuolto ja teollisuusministeriö keksivät perustella viinan jakelua pölynpoistolla. Kirkkaan 32-40 prosenttisen viinan uskottiin ihmeellisesti kykenevän ”sitomaan” hiili- ja kivipölyn kaivosmiehen kurkusta ja huuhtomaan sen pois.
Lääkärit olivat ehkä eri mieltä, mutta kukapa olisi toisaalta halunnut väittää vastaan. Seurauksena oli usein surrealistinen näky: vuoron päättyessä miehet nousivat maan pinnalta mustina kuin hiili, silmät loistaen, ja suuntasivat suoraan ”pölynpoistoon”.
Kumpeltodia jaettiin palkkaetuna kaivosmiehille Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä ja myöhemmin DDR:ssä. Viina oli osa raskasta työtä tekevien kaivosmiesten etuuksia, joihin kuuluivat myös pidemmät lomat ja alhaisempi eläkeikä.
Viina oli rahanarvoinen etu: 0,7 litran pullo vastaavaa verollista viinaa maksoi kaupassa 14,50 markkaa, kun taas kaivosmiehille veroton hinta oli vain 1,12 markkaa.
Alkoholipitoisuudeltaan 32-prosenttista viinaa valmistettiin yleensä kaivoslaitosten lähellä sijaitsevissa tislaamoissa, kuten Senftenbergissä, Lübbenissä tai Lauterissa. Jokainen maan alla työskentelevä kaivosmies oli oikeutettu kahteen litraan ja maan päällä työskentelevä yhteen litraan viinaa kuukaudessa. Työnormien täyttäminen tai ylittäminen kasvatti oikeutettua määrää.
Viinaa oli saatavilla myös muille ammattiryhmille, kuten öljy- ja maakaasuyhtiöVEB Erdöl-Erdgas Grimmenin työntekijöille sekä DDR:n kauppalaivaston alusten miehistöille. Viinan tai osto-oikeuskuponkien edelleenmyynti oli kiellettyä, ja kiellon rikkomisesta rangaistiin ankarasti.
Kaikkein synkin ja samalla tarunomaisin luku on SDAG Wismut, neuvostoliittolais-saksalainen yhtiö, joka louhi uraania puna-armeijan ydinaseisiin. Yhtiössä työskentelyä pidettiin käytännössä vapaaehtoisena kuolemantuomiona säteilyn vuoksi.
Wismutin miehille jaettu viina oli usein vahvempaa ja sitä oli enemmän. Wismutin louhintatyössä olevat kaivosmiehet saivat jopa kuusi litraa kuukaudessa. Työläisten keskuudessa vallitsi hirtehinen uskomus, että alkoholi neutraloi säteilyn: ”Mitä enemmän olet kännissä, sitä vaikeampi gamma-säteiden on osua liikkuvaan maaliin”.
Käytännössä kyse oli siitä, että valtio tarjosi viinaa, jotta kukaan ei pysähtyisi miettimään, miksi työkaverit sairastuivat syöpään niin nuorina.
Itä-Saksassa rahan arvo oli suhteellista, koska rahalla ei saanut mitään. Varaosat olivat kiven alla, mutta laatikollisella Kumpeltodia ovet aukenivat.
Trabantin moottoriremontin sai ehkä kahdella pullolla, mutta uusiin renkaisiin tarvittiin jo kokonainen laatikko ja kenties pari purkkia savustettua ankeriasta (itäsaksalainen herkku) päälle.
Kumpeltodia yritettiin laimentaa kaikella mahdollisella. Suosittu menetelmä oli sekoittaa se DDR:n omaan versioon kolasta (Vita Cola). Tuloksena oli juoma, joka maistui sokeroidulta tärpätiltä. Sitä kutsuttiin nimellä ”Sputnik”, koska sen nauttimisen jälkeen matkustaja saattoi tuntea poistuvansa kiertoradalle.
Kun muuri murtui vuonna 1989, Kumpeltod oli ensimmäisiä asioita, jotka lensivät historian romukoppaan. Kun työläiset saivat käsiinsä länsimaista viskiä tai edes kunnollista olutta, kukaan ei enää kaivannut valtion tarjoamaa tärpättiä.
Nykyään Kumpeltod on ”ostalgian” kohde, ja keräilijät maksavat avaamattomista pulloista huimia summia. Nimi ”Kumpeltod” elää yhä Saksassa synonyyminä erittäin huonolle viinalle.