Takki kääntyi golfatessa?

Blogi

Sanalla ”takinkääntö” tarkoitetaan mielipiteen jyrkkää muuttamista. Siinä on vahvasti negatiivinen sävy. Mutta poliitikko, joka ei muuta mielipiteitään – ainakin sanoissa – ei koskaan kasva valtiomieheksi.

Takinkääntäjiä, joista tuli valtiomiehiä, olivat Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Kun olosuhteet muuttuivat, muuttui miesten linjakin. 

Tsaarinkenraalista tuli Suomen Marsalkka ja presidentti, joka johdatteli maan hävitystä sodasta rauhaan. Sekä Paasikivi että Kekkonen toivoivat Neuvostoliiton tuhoa Hitlerin kynsissä. Mutta kun toisin kävi, rakensivat rauhanomaista rinnakkaineloa. Bolsevikeista he ajattelivat kuten ennenkin.

Kumpaakin pelotti välillä hirmuisesti. Mutta hymy ei hyytynyt. ”Hyvin menee, herrat nauraa”, ajatteli kansa ja tunsi olonsa turvalliseksi. 

* *

Nyt näkyy takki kääntyneen nykyiselläkin presidentillämme.

Stubb tunnettiin jyrkkänä haukkana. ”Georgian raja on meidän rajuamme”, hän julisti jo ulkoministerinä, kun Venäjä oli lähettänyt ”rauhanturvaajia” kapinaan nousseiden abhaasien ja osseettien avuksi.

Kun Putin hyökkäsi Ukrainaan, Stubb tuki jyrkkää pakotepolitiikkaa ja puheita, ettei Venäjän kanssa keskustella ennen kuin sotarikollinen Putin on saatettu Haagiin tuomittavaksi. Jos Putin soittaisi, hän ei ottaisi puhelua vastaan. Vastikään hän julisti toisille EU-johtajille, ettei Putiniin voi luottaa. 

Ei varmasti voikaan, kuten ei yleensäkään suurvaltajohtajiin. Jokainen on valmis syömään sanansa ja rikkomaan sopimuksensa, jos oman maan etu sitä vaatii. Jokaisella on verta käsissään. 

Valtioviisaana en pidä sitä, että Suomen presidentti kuuluttaa lännen johtajille naapurisuurvallan johtajan epäluotettavuutta. Kyllä nämä sen tietävät muutenkin. Kuten tiesivät Paasikivi ja Kekkonenkin, mutta eivät he sitä maailmalla ääneen sanoneet. 

* *

Pian Floridasta palattuaan presidentin suusta on kuulunut uudenlaista puhetta. Euroopassa on jo alettu puhua siitä, milloin ja miten Putiniin ollaan yhteydessä, on syytä soittaa Putinille Euroopan nimissä. Ei puhettakaan sotarikollisesta tai Ukrainan voitosta.  

Muutenkin Suomessa aletaan järkevöityä. Ulkopoliittisen instituutin uusi johtaja Hiski Haukkala on eri maata kuin edeltäjänsä Aaltola. ”Eurooppa tarvitsee puheyhteyden Venäjään”, hän sanoi äsken. 

Ja Stubb muistutti, että vaikka paljon muuttuu, rajanaapurina pysyy Venäjä. Fakta, jonka kanssa on elettävä, kuten jo Stalin sanoi Paasikivelle. Sekin tuntui välillä unohtuvan.

Mitä kauemmin vihanpito jatkuu ja itäraja pysyy suljettuna, sitä pahempi Suomelle. Miljardeja on jo valunut Ukrainan puolustamiseen. Idänkaupalla Suomi nousi hyvinvointiin ja kun se menetettiin, se on vallitsevan miinuskasvun iso selittäjä. Aseisiin pitää kyllä panostaa, siitä vallitsee yksimielisyys, mutta on turha kieltää, ettei se ole hyvinvoinnista pois ja köyhät kärsivät eniten.

Suomen on järkevää kaikin sen käytettävissä olevin keinoin edistää lännen ja Venäjän keskusteluyhteyden palauttamista ja realistisin ehdoin rakentuvaa aselepoa ja lopulta rauhaa. Trumpin mukaan realistisiin ehtoihin ei kuulu Ukrainan alueellinen koskemattomuus tai Nato-jäsenyys. Jälkimmäinen olikin sodan tärkein syy. 

Uskon Stubbin hiljaa mielessään yhtyvän mahtavan golfkaverinsa ajatuksiin. Eiköhän hallituskin niitä seuraa ja luopuu kuvitelmista, että Venäjä pakotepaketeilla nujerretaan. Se on hukkaan heitettyä rahaa, jolla olisi parempaakin käyttöä. 

* *

Olisi hyvä, jos sääntöpohjainen maailmanjärjestys pysyisi ja suuret sallisivat pienten vapaasti päättää, kenen kanssa kaveeraavat. Niin vain ei ole. Kreml ei ole lakitupa, kuten ei Washingtonkaan. 

Huonoin vaihtoehto ei ole huono ja epäoikeudenmukainen rauha, vaan sodan jatkuminen. Se nimittäin saattaa ihan oikeasti laajentua, pahimmillaan ydinsodaksi. 

Tervehtikäämme realismin varovaista paluuta Suomen ulkopolitiikkaan tyytyväisin mielin. Mediakin voi alkaa kuvata asioita sellaisina kuin ne ovat.