Kuin kuusikymmentä vuotta sitten
Uutiset Venezuelasta palauttivat elävästi mieleen uutiset Tshekkoslovakiasta elokuun 21. päivänä 1968.
Neuvostotankit vyöryivät Prahaan. Tshekkoslovakian kommunistipuolueen ja samalla valtion johtaja Aleksander Dubcek vietiin Moskovaan vastaamaan syytöksiin ideologisesta harhaoppisuudesta ja sosialismin vaarantamisesta. Miehittäjät jäivät maahan, kunnes varapääministerinä ollut Gustav Husak sai Kremlin vakuuttumaan, että tshekit hänen johdollaan noudattavat NKP:n oikeaoppista linjaa.
Samalla julkistettiin Brezhnevin oppi: jos sosialismi joutui jossakin maassa uhatuksi, sille annettaisiin pyytämättäkin toverillista apua. Sekä oman valtapiirin kansoille että länsimaille tehtiin selväksi, että etupiiriraja kulki siinä, mihin se oli yhteisesti Jaltalla sovittu. Sen itäpuolella määräisi suvereenisti Neuvostoliitto.
Amerikkalainen iskuryhmä sieppasi Caracasista presidentti Maduron ja tämän vaimon ja vei heidät New Yorkiin. Siellä Maduro sai vastata oikeusistuimessa aika absurdeilta kuulostaviin syytteisiin.
Käskyn iskuun antanut Trump ilmoitti Yhdysvaltain hallitsevan nyt Venezuelaa ja alkavan hyödyntää maan öljyvaroja. Ukaasi lieveni siten, että hallitusvalta saa jäädä varapresidentille, joka johtaisi maata Yhdysvaltain ohjauksessa.
Maailmalle tehtiin selväksi, että läntinen pallonpuolisko on Yhdysvaltain etupiiriä, aivan kuin presidentti James Monroe vuonna 1823 oli julistanut. Pullikoitsijoita odottaisi Venezuelan kohtalo.
Etupiiri-sanalla on paha kaiku. Mutta sellaisia on suurvalloilla aina ollut ja oleva.
Reaktiotkin ovat muistuttaneet toisiaan. Trumpin operaatio on tuomittu kuten aikanaan Brezhnevinkin, koska tietenkin ne ovat kansainvälisen oikeuden räikeitä rikkomuksia. Mutta aivan kuin 1968, paheksunta on esitetty sordiinolla. Muistetaan muistuttaa, että Maduro on vaalit väärentänyt julma diktaattori, joka saa ansionsa mukaan. Se tekee Trumpin sääntörikkomuksen ikään kuin vähemmän tuomittavaksi.
Dubcekia kohtaan tunnettiin Suomessa laajaa sympatiaa. Helsingissä varsinkin sosialismia kannattanutta nuorisoa marssi tuhatmäärin mieltä osoittamaan Tehtaankadulle. ”Sosialismi kyllä, panssarit ei!” luki banderolleissa. Poliisien kanssa oli yhteenottoja. Toiset heittelivät kiviä, toiset mäiskivät pampuilla.
Tasavallan korkein johto järkyttyi. Koivisto kertoi itkeneensä. Kekkonen koki idänpolitiikkansa pohjan pettäneen. Luottamuksen hokeminen ei ollutkaan tarkoittanut mitään. Naamiot oli riisuttu, neuvostoimperialismi näkyi juuri sellaisena kuin se oli.
Kyllä Kekkonen ja Koivisto tiesivät, että jos Kreml olisi tulkinnut reviirirajaa Suomen kohdalla uhattavan, YYA:n viimeinen kirjain olisi pantu toimeen, pyytämättäkin. Siksi miehitystä paheksuttiin hyvin hillitysti. ”Suomettuneesti”.
Kekkosta lepyttelemään Brezhnev lähetti kakkosmiehensä Kosyginin. Ja taas jatkettiin vilpittömän ystävyyden näyttelemistä, molemminpuoliseksi hyödyksi.
”Arvopohjaisen realismin” sanojen painoarvojen järjestys vaihtui viime lauantaina. Puhetta yhteisistä läntisistä demokraattisista arvoista jatketaan, mutta sen uskottavuus vajosi YYA-ajan ystävyysliturgian tasolle. Realismia on, ettei pieni kovin äänekkäästi huomauttele isolle arvoista ja sääntöjen noudattamisista. Trump on vähintään yhtä herkkä suuttumaan kuin Brezhnev.
Sitäkin sietää miettiä, kannattaako Putinistakaan sanoa, mitä ajattelee. Ei Suomi YYA-aikana kovin äänekkäästi Vietnamin sotaakaan tuominnut.
Etupiiri-sanalla on paha kaiku. Mutta sellaisia on suurvalloilla aina ollut ja oleva. Yhdysvalloilla se ulottuu Tulimaasta Grönlantiin. Missä Venäjän etupiirin raja Ukrainan kohdalla kulkee, ei Trumpia suuremmin kiinnosta. Siitä sopiminen on eurooppalaisten asia.
Kauan uskottiin, että Ukraina jopa voittaa tai ainakin saa oikeudenmukaisen rauhan, kunhan länsi sitä tukee niin kauan kuin on tarpeen. Mutta silloin ”länsi” sisälsi myös USA:n. On epätodennäköistä, että Euroopan hallituksilla ja varsinkaan veronmaksajilla riittää loputtomiin halua käydä toivotonta kulutussotaa. Toisin kuin Venäjällä, kansalaisillakin on asiaan sanomista.
Toivotaan hartaasti, että halukkaiden koalitio saa sorvatuksi ehdot, jotka kelpaavat Putinille.