Kaupunkikannatuksen hakeminen ei voi olla keskustalle pelkkää vaalimatematiikkaa
”Keskustan on hylättävä ajatus kannatuksen kasvattamisesta etelän suurissa kaupunkikeskuksista ja keskityttävä ydinkannatusalueilleen.”
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kuullut tämän väitteen. Usein keskustalaisten suusta, mutta toisinaan myös kilpailijapuolueista.
Me kaupunkilaiset keskustalaiset vastaamme väitteeseen kertomalla, että yhä useamman suomalaisen koti löytyy etelän suurista kaupungeista ja että, jos keskusta aikoo olla tulevaisuudessa pääministeripuolue, sen on pakko kerätä ääniä myös näiltä väkirikkailta alueilta.
Keskustan helsinkiläisenä luottamushenkilönä yllä kuvattu keskustelu surettaa.
Minulle kaupunkikannatuksen hakemisessa ei ole kyse valtapelistä vaan siitä, että keskusta on kiinnostunut myös minun ja läheisteni arjen asioista. Siitä, että oma puolueeni haluaa oman kotikaupunkini menestyvän. Uskon, että jokainen keskustalainen kuntapäättäjä pystyy samaistumaan toiveeseen.
Jos keskusta pyrkii tosissaan olemaan koko Suomen puolue, helsinkiläisen, espoolaisen, tamperelaisen ja turkulaisen äänestäjän on voitava luottaa siihen, että etelän suuret kaupungit ovat keskustalle yhtä arvokkaita kotiseutuja kuin muukin Suomi. Niissä asuvien ihmisten asioista huolehtiminen ei voi olla pelkkää vaalimatematiikkaa, vaan myös ideologinen kysymys.
Vain tälle pohjalle voidaan rakentaa luottamusta keskustan ja kaupunkilaisten välille.
Minulle kaupunkikannatuksen hakemisessa ei ole kyse valtapelistä.
Helsinkiläisenä keskustalaisena minulle ei ole koskaan ollut ongelma, että puolueeni edistää päätöksiä, jotka lisäävät koko Suomen elinvoimaa.
Esimerkkinä tästä vaikkapa koko maan kattava korkeakouluverkko. Se, että keskusta haluaa lisätä alueellista tasa-arvoa on itseasiassa yksi niistä syistä, joiden takia olen aikanaan puolueeni valinnut. Uskon, että koko maan kehittäminen on oikein ja tekee Suomesta myös taloudellisesti vahvemman.
Tutkimusten mukaan ajatukselle koko Suomen kehittämisestä löytyy runsaasti tukea myös kaupungeista.
Keskustan ei siis ole tarvetta muuttaa politiikkaansa alueellisen tasa-arvon edistämisestä kaupunkilaisia miellyttääkseen. Sen sijaan kysymys kuuluu: mitä muuta keskusta tarjoaa kaupunkilaisille kuin toimivaa valokuitua mökille, kotimaista ruokaa ja sitä, että mummon palveluista pidetään Kuhmossa huolta?
Useat suomalaiset puolueet ovat osoittaneet, että kannatuksen kasvattaminen on mahdollista yhtä aikaa ”maakunnissa” ja etelän isoissa kaupungeissa.
Tämä käy ilmi myös keskustan omista vaalituloksista viime vuosilta. Kun puolue kasvatti kannatustaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, se poiki lisäkannatusta myös etelän suurissa kaupungeissa. Kun puolue taas menetti kannatustaan vuosien 2019 eduskuntavaaleissa, se menetti kannatustaan myös Turussa, Tampereella, Espoossa ja Helsingissä.
”Ollakko vaiko eikö olla kaupungeissa” -keskustelun sijaan voimat kannattaakin suunnata keskustalaisen kaupunkipolitiikan näkyvyyden lisäämiseen.
Maakuntien Suomen asioista puhumisen rinnalle tarvitaan etelän kaupunkien asioista puhumista. Tällaisia ovat esimerkiksi asumiseen, julkisen liikenteen hankkeisiin sekä kansainvälisyyteen liittyvät kysymykset.
Keskustan on syytä esittää ratkaisuja isojen kaupunkien koulujen eriarvoistumiseen siinä missä etsimme ratkaisuja itäsuomalaisten nuorten miesten syrjäytymiseen. Tätä työtä me etelän kaupunkien keskustalaiset teemme ja tälle työlle toivomme tukea koko puolueelta.