Uuden-Seelannin moskeijaverilöylyssä jo 49 kuollutta, Norjan Breivik teon esikuvana – pääministeri Sipilä tuomitsee jyrkästi terrori-iskun

Terrorismi

Uuden-Seelannin moskeija-ampumisten kuolonuhrien määrä on noussut 49:ään, kertoo poliisi. Kuolonuhreja on kahdessa moskeijassa Christchurchin kaupungin alueella.

Toistaiseksi ei ole selvää, kuinka monta ampujia oli, mutta kolme miestä ja yksi nainen on pidätetty tapaukseen liittyen.

Yhtä miestä vastaan on nostettu syytteet. Vajaa kolmekymppinen mies tuodaan oikeuteen huomenna ja häntä epäillään murhasta.

Australian pääministerin mukaan yksi ampujista oli äärioikeistolainen Australian kansalainen.

Poliisin mukaan se ei enää aktiivisesti etsi lisää epäiltyjä. Hälytystila maassa on nostettu korkeimmaksi mahdolliseksi.

Uuden-Seelannin armeija kertoo räjäyttäneensä varotoimena kaksi epäilyttävää laukkua lähellä Aucklandin rautatieasemaa. Poliisin mukaan laukuissa oli rakennustelineiden kokoamiseen tarvittavia välineitä.

Vahvistamattomien tietojen mukaan yksi ampujista kuvasi veritekojaan Facebook Live -palveluun.

Verkossa kiertää myös manifesti, jonka perusteella iskujen voidaan katsoa olleen suunnattu juuri muslimeja vastaan.

Verkkoon oli myös pantu kuvia puoliautomaattiaseista, joihin oli kirjoitettu muslimien tappamiseen osallistuneiden historiallisten henkilöiden nimiä.

Palestiinalaismies, joka oli moskeijassa ampumisten aikana, kertoi nähneensä, miten yhtä ihmistä ammuttiin päähän.

– Kuulin ensin kolme nopeaa laukausta, sitten noin kymmenen sekunnin jälkeen tulitus alkoi jälleen. Sen täytyi olla automaattiase: kukaan ei pysty vetämään liipaisimesta niin nopeasti. Sen jälkeen ihmiset alkoivat juosta. Osa oli täysin veren peitossa, mies kertasi.

Toinen rukoilemassa ollut mies kertoi kuulleensa ammuntaa ja paenneensa moskeijasta vain törmätäkseen vaimonsa ruumiiseen portailla.

Silminnäkijöiden mukaan uhrien joukossa on myös lapsia.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk). tuomitsee jyrkästi Uuden-Seelannin moskeijoihin kohdistuneen iskun.

Sipilä sanoo, että järjetön terroriteko on järkyttänyt kovin kaikkia. Hän esittää osanottonsa uhrien omaisille ja läheisille.

Sipilän mukaan isku on hyökkäys yhteisiä arvoja kohtaan ja tulemme aina yksiselitteisesti tuomitsemaan tällaisen väkivallan ja terrorin.

Sipilä esittää surunvalittelut myös Suomen hallituksen puolesta Uuden-Seelannin pääministerille Jacinda Ardernille.

Norjalainen Anders Behring Breivik on ollut kuuluistelujen mukaan esikuvana Uuden-Seelannin islamin vastaisessa terrori-iskussa.

Breivik teki pommi-iskun Oslon keskustaan ja ampui vasemmistonuoria Utöyan saarella vuonna 2011.

Brittiläisen Guardian-lehden mukaan iskusta pidätettynä oleva australialainen mies kertoo kirjasessaan olleensa lyhyesti yhteydessä Breivikiin.  

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko pitää iskun tapahtumista Uudessa-Seelannissa yllättävänä, koska Uusi-Seelanti on rauhallinen paikka.

Ääri-islamismin vastainen toiminta on keskittynyt aikaisemmin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, joissa on esiintynyt jo pitkään mielipiteitä, että länsimainen ihmisrotu on uhattuna islamilaisesta maailmasta tulevan maahanmuuton myötä.

Uuden-Seelannin terrori-isku kuuluu viime vuosien verisimpiin.

Edellinen Uuden-Seelannin uhriluvun ylittävä hyökkäys tapahtui lokakuussa 2017, kun raskaasti aseistautunut mies surmasi Las Vegasissa Yhdysvalloissa 58 ihmistä ampumalla heitä hotellin ikkunasta. Mies toimi yksin.

Huhtikuussa 2016 tapahtui viime vuosien verisin isku, kun 149 ihmistä kuoli iskussa yliopistoon Keniassa. Somalialainen terroristijärjestö Al-Shabaab ilmoitti tehneensä iskun.

Pariisissa marraskuussa 2015 kuoli 130 ihmistä konserttitaloon ja useisiin kahviloihin ja ravintolohin tehdyssä iskussa. Isis oli iskun takana.