Puolueet kalistelevat jo sapeleitaan vaaleja varten Britanniassa

Britannia

Britanniassa jatketaan tänään keskustelua ennenaikaisista vaaleista, kun parlamentin ylähuone käsittelee lakiesitystä, jonka mukaan britit käyvät uurnille 12. joulukuuta.

Parlamentin ylähuoneen ei odoteta vastustavan esitystä.  Alahuone hyväksyi lakiesityksen myöhään eilen selvin äänin.

Britannia ei jätä EU:ta lokakuun viimeinen päivä pääministeri Johnsonin monista lupauksista huolimatta, vaan joustava lisäaika on nyt myönnetty tammikuun loppuun.

Puolueet ovatkin jo alkaneet valmistautua vaaleihin erilaisilla lupauksilla.

Boris Johnsonin konservatiivit ovat kampanjoineet brexitin viennillä maaliin.

Istuva pääministeri kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle, että hän odottaa vaaleista ”vaativia”.

Samalla hän toivoo, että vaaleilla saadaan ratkaistua parlamentin pattitilanne, joka on estänyt jokaisen EU:n ja Johnsonin neuvotteleman brexit-sopimuksen läpimenon.

– On aika yhdistyä ja saada brexit maaliin. Se on vaativaa, mutta teemme kaikkemme, Johnson sanoi BBC:n mukaan.

Työväenpuolue on taas ollut jakautunut suhtautumisessaan brexitiin.

Puolueen lupaus tällä hetkellä on se, että puolue neuvottelee brexit-sopimuksen, joka takaa tiiviit suhteet Euroopassa. Se muun muassa säilyttäisi monia nykyisiä kauppasuhteita.

Tämän jälkeen äänestäjät saisivat päättää, hyväksyvätkö ne sopimuksen vai kannattavatko lopulta EU:ssa pysymistä.

– Me sanomme –- demokratia, annetaan ihmisten päättää, sanoi BBC:n haastattelussa työväenpuolueen varapuheenjohtaja John McDonnel.

Kahdella muulla puolueella on taas tiukemmat kannat, jotka tosin eroavat toisistaan radikaalisti.

Tällä hetkellä kannatuslukemissa kolmantena oleva liberaalidemokraattinen puolue haluaa pysäyttää EU-eron hinnalla millä hyvänsä.

Sen sijaan Nigel Faragen johtama populistinen brexit-puolue toivoo mahdollisimman nopeaa brexitiä.

Farage pyrkineekin kampanjassaan maalaamaan brexitiä lokakuun loppuun mennessä luvanneesta pääministeri Johnsonista kuvaa petturina, joka myi lupauksensa EU:lle.