EKP pitää ohjauskoron edelleen nollassa

Euro

Euroopan keskuspankki on päättänyt pitää ohjauskorkonsa edelleen alhaalla. Yleinen ohjauskorko pysyy 0,0 prosentissa. Talletuskorko pysyy –0,4 prosentissa ja maksuvalmiuskorko 0,25 prosentissa.

Päätös oli odotettu. EKP odottaa edelleen keskeisten korkojen pysyvän nykyisellä tasolla tai sitä alempina pidemmän aikaa.

Keskuspankki jatkaa lisäksi jo aiemmin päätetyllä tavalla 80 miljardin euron suuruisia kuukausittaisia ostoja ainakin vuoden 2017 maaliskuun loppuun saakka ja tarvittaessa sen jälkeenkin.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi sanoi tiedotustilaisuudessa, että neuvosto tietää syksyllä enemmän Euroopan taloustilanteen kehityksestä ja tekee silloin tarvittavat päätökset.

Ensi perjantaina julkistetaan EU:n pankkien stressitestit, joissa on mukana italialaisia pankkeja. Draghi rauhoitteli tunnelmia sanomalla, että euroalueen pankkien ongelma ei ole maksukyky, vaan kannattavuus.