Ei kokoomus kaikessa onnistu

Apollon Tietäjät

Kansallinen kokoomus juhli sadan vuoden merkkipyykkiä 9.12.

Kokoomusta pelätään keskustassa puolueena, jolta onnistuu kaikki. Esimerkiksi yhteisten hallitusten työnajako tuntuu aina menevän niin, että kokoomus saa kehut hallituksen onnistumisista ja keskusta haukut epäonnistumisista.

Ihan kaikessa kokoomus ei sentään ole onnistunut. Kun puolue perustettiin ja ohjelma hyväksyttiin sata vuotta sitten, ohjelman ensimmäiset lauseet kuuluivat näin:

”Samalla kuin kokous hallitusmuotokysymyksessä asettuu eduskuntaryhmäin tekemän sopimuksen kannalle, kokous katsoo, että se ehdotus perustuslaillisesti monarkiseksi hallitusmuodoksi, jonka eduskunta viimeksi oli hyväksynyt lepäämään ensimmäisiin uusien vaalien jälestä kokoontuviin valtiopäiviin, takaa sekä lujan ja todella vapaan valtiojärjestyksen että kansan pysyväisen tahdon toteutumisen valtioelämässä.

Kokous kehoittaa näin ollen kansalaisia tarmokkaasti toimimaan niin, että tämä ehdotus voi tulla lopullisesti hyväksytyksi ja hallitusmuotokysymys siten nopeasti ratkaistuksi.”

Sata vuotta on mennyt eikä Suomella ole vieläkään kuningasta.

Suomenmaa Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.