Trumpille määrättiin 9 000 dollarin sakot suukapulamääräyksen uhmaamisesta
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on saanut 9 000 dollarin eli noin 8 400 euron sakot New Yorkissa. Tuomari Juan Merchan määräsi sakot entiselle presidentille niin kutsutun suukapulamääräyksen uhmaamisesta ja varoitti, että sen uudet loukkaukset voivat johtaa vankeusrangaistukseen.
– Syytettyä varoitetaan, että oikeus ei siedä sen laillisten määräysten jatkuvaa tahallista rikkomusta ja että tarvittaessa ja olosuhteiden vaatiessa se määrää vankeusrangaistuksen, Merchan sanoi.
Merchan määräsi Trumpille tuhannen dollarin sakot yhdeksästä erillisestä suukapulamääräyksen rikkomisesta. Lisäksi tuomari ohjeisti Trumpia poistamaan tiistai-iltapäivään mennessä loukkaavia julkaisuja, joista seitsemän on julkaistu entisen presidentin omassa Truth Social -sosiaalisen median palvelussa ja kaksi hänen kampanjasivustollaan.
Suukapulamääräyksen mukaan Trump ei saa julkisesti kritisoida muun muassa mahdollisia todistajia, syyttäjiä, oikeudessa työskenteleviä tai mahdollista valamiehistöä.
Tuomari määräsi sakoista ennen kuin kuulemiset jatkuivat Trumpin historiallisessa oikeudenkäynnissä New Yorkissa tiistaina. Häntä syytetään kirjanpitorikoksista, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaalien alla pornonäyttelijä Stormy Danielsille maksettuihin niin sanottuihin hyssyttelyrahoihin. Trump on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytteet.
Jos Trump todettaisiin syylliseksi, hän voisi saada vuosien tuomion, mutta asiantuntijat pitävät sakkorangaistusta todennäköisempänä.
Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vastaa rikossyytteisiin oikeudessa.