Keskellä
Nyt on sunnuntai, elokuun 29. päivä. Istun työhuoneessani ja kirjoitan ensimmäistä blogitekstiäni Suomenmaa-lehden verkkojulkaisuun.
Naputtelen tätä myöhässä, koska olin merkinnyt deadlinen allakkaani väärin. Sain kyllä sähköpostiini asiallisen muistutuksen, mutta en ole iimeiliä ennättänyt lueskella – olen vääntänyt lokakuussa ilmestyvää romaaniani painokuntoon.
Oloni on hämmentynyt. On semmoinen fiilis, että mitenkä hiijjessä minä kirjoitan tekstiä kepun pää-äänenkannattajan nettisivuille? Olen kuitenkin pystynyt tähän saakka elämään niin sitoutumattomana ja puolueettomana, jotta kadehtisin itseäni, jos olisin joku muu.
Ennen muuta olen pyristellyt irti keskustalaisesta leimasta. Se johtuu siitä, että persoonani ja tuotantoni vuoksi ovat monet heilutelleet kepulaisleimasinta otsani lähettyvillä hanakasti.
Olen tuota leimasinta väistellyt ihan onnistuneesti. Siitä kielii se, että viime kunnallisvaaleissa ehdokkuutta tarjosivat demarit. Kiitin tarjoajaa kohteliaasti. Sitten totesin hänelle saman kuin aiempienkin vuosien kyselijöille. Eli sen, että ennemmin syön lusikalla keltaista lunta kuin lähden mukaan minkään kaliiperin politiikkaan minkään puolueen listoilta.
Joskus olen epäonnistunut ja yllättänyt samalla itsenikin. Esimerkiksi viime talvena suostuin tavoistani poiketen haastatettavaksi erääseen televisiosarjaan. Suomi on maalainen, se oli ohjelman nimi. Sarjan esityksen jälkeen löysin eräältä nettifoorumilta viestiketjun, jossa minua kutsuttiin tyypilliseksi kepulaiseksi idiootiksi.
En loukkaantunut ollenkaan. Suomalaisen maaseudun puolustaminen on minulle sydämen asia. Eikä yksin se, vaan myös maaseudulla asuvien ihmisten ymmärtäminen.
Jos se käy jollekulle tunteisiin, niin käyköön. Sen edestä olen valmis olemaan Suomi24:ssä sekä kepulainen että idiootti.
Enkä tarkoita, että kepulaiset olisivat idiootteja tai idiootit kepulaisia.
Jos katsotaan ihmisiä eikä asioita, ei minulla ole mitään juuri ketään vastaan.
On vain monia mielipiteitä, jotka ovat mielestäni vauhkoontuneisuudessaan huonosti perusteltuja tai loppuun asti ajattelemattomia.
Pelkään ilmastonmuutosta ja liputan kasvisruuan puolesta. Kannatan sydämeni pohjasta omavaraista elintarviketuotantoa ja kumarran syvään maanviljelijöille.
Ajatusten ja ideologioiden ääripäitä vierastan. Ääripäässä seisova ei näe asiansa toista päätä. Sinne on liian pitkä matka.
Keskellä seisova näkee hyvin kumpaankin suuntaan, kunhan malttaa katsoa.
Siinä keskellä seisoo yleensä hiljaista sakkia. He pelkäävät jäävänsä pahasti puristuksiin, kun äännekkäät ääripääläiset lähtevät liikenteeseen.
Ainakin tulevan vuoden ajan tulen ölähtelemään tässä julkaisussa silloin tällöin yhtä sun toista.
Täältä keskeltä.
En keskustasta.
Palataan.
