Hornet-kaupalla pönkitettiin liittoutumattomuutta, arvioi Esko Aho – ex-pääministerin mukaan "vuosisadan asekauppa" ei liittynyt Suomen lännettämiseen
Amerikkalaisten Hornet-hävittäjien hankinta Ilmavoimille on usein nähty määrätietoisena Suomen lännettämisenä YYA-vuosikymmenten jälkeen, kauppana jota ei olisi ennen uskallettu tehdä.
Hornet-kaupan aikainen pääministeri Esko Aho (kesk.) näkee kuitenkin asian toisin. Aho palaa kolmen vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin uudessa kirjassaan Vuosisadan asekauppa (Otava).
Ahon mukaan Hornet-kaluston avulla Suomi loi ilmavoimille suorituskyvyn, joka loi uskottavuutta sotilaalliselle liittoutumattomuudelle ja maan tulevaisuuden rakentamiselle itsenäisen puolustuksen varaan.
– Jos päätöksellä oli tarkoitus välittää jokin turvallisuuspoliittinen viesti, tämä se oli, Aho summaa kirjassaan.
Aho huomauttaa, että Suomi päätti lähes samanaikaisesti hakea Euroopan yhteisöjen jäsenyyttä ja ostaa amerikkalaisvalmisteiset torjuntahävittäjät.
Ahon mukaan tämä kertoo siitä, että Suomi ei kuvitellut liittymisen tulevaan Euroopan unioniin ja sen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan jotenkin korvaavan itsenäistä puolustuskykyä.
– Päinvastoin näytimme aikovamme pitää siitä jatkossakin ensisijaisesti itse huolta, Aho näkee.
Ahon mukaan amerikkalaiskoneiden osto antoi Suomelle mahdollisuuden hankkia ilmavalvontaan ja ilmapuolustukseen huipputeknologiaa.
– Maksoimme vain siitä ja saimme vain sitä. Vastuu Suomen puolustamisesta pysyi perusteiltaan entisenä.
Ahon mukaan hävittäjähankinnan lähtiessä liikkeelle vuonna 1988, kukaan ei olisi osannut arvata lopputulosta.
– Kenelläkään ei liioin voinut olla ratkaisun käsikirjoitusta. Se oli ennen kaikkea seuraus Suomen turvallisuuspoliittisessa asemassa tapahtuneesta muutoksesta, ei yritys muuttaa asemaamme, Aho näkee.
Hornetista ei pitänyt alun perin tulla Suomen ikääntyvien MiG- ja Draken-hävittäjien korvaajaa. Liian kalliiksi epäiltyä konetta ei ensin otettu edes mukaan kisaan, johon kelpuutettiin amerikkalainen F-16, ranskalainen Mirage, ruotsalainen Gripen ja neuvostoliittolainen MiG-29.
Asetelma kuitenkin muuttui, kun Hornetin valmistaja McDonnell Douglas aktivoitui asiassa, ja alkoi tunnustella mahdollisuuksia päästä mukaan, ensin yhtiön pitkäaikaisen asiakkaan Finnairin kautta.
McDonnell Douglas oli lopulta valmis lähtemään kisaan pelkäksi sähköjänikseksi joutumisen uhallakin. Innokkuus selittyy Ahon mukaan varmasti yhtiön surkealla taloudellisella tilalla.
Hornet kelpuutettiin lopulta kisaan kirittäjäksi tarkoituksena puristaa parempi tarjous kisan toiselta amerikkalaisvalmistajalta General Dynamicsilta. Näin myös aikanaan kävi.
Loppusuoralla hävittäjävalinta alkoi kuumeta poliittisesti, kun ruotsalaiset ja ranskalaiset alkoivat koplata kauppaan sen ulkopuolisia asioita: Ruotsi väläytti laajaa teollisuuspoliittista yhteistyötä ja Ranska välikäsien kautta Suomen EY-jäsenyyden edistämistä.
– Viesti herätti tietenkin kysymyksen siitä, paneeko Ranska vastaavasti kiviä tiellemme, jos päätämme toisin, Aho kirjoittaa.
Aho kertoo miettineensä toimintamallia, jolla osoitettaisiin vakuuttavasti, että hinnan ja ominaisuuksien ohella mitkään muut tekijät eivät vaikuttaneet päätökseen.
– Ratkaisuksi tuli ajoitus. Päätös täytyisi tehdä niin nopeassa tahdissa, että ulkopuolinen vaikuttaminen pysyy kurissa.
Ahon mukaan kaikille oli selvää, että lopullisen valinnan täytyy perustua Ilmavoimien esitykseen. Siihen taas saavat vaikuttaa vain hävittäjän hinta ja suorituskyky.
YYA-Suomen puolueettomuuspolitiikan aikakaudella oli hävittäjäkalustoa oli hankittu sekä idästä että lännestä. Lapin ja Satakunnan lennostot lensivät ruotsalaisilla Drakeneilla ja Karjalan lennosto neuvostovalmisteisilla MiGeillä.
Näin oli alun perin tarkoitus toimia myös uusia hävittäjiä hankittaessa, mutta kaavailtu MiG-29 osoittautui kalliiksi ja muutenkin ongelmalliseksi vaihtoehdoksi. Entisestä mallista luopuminen aiheutti omat poliittiset kipuilunsa.
Ahon mukaan presidentti Mauno Koivistoa oli huolettanut venäläisen hävittäjävaihtoehdon joutuminen samalle viivalle läntisten kilpailijoiden kanssa. Koivisto pelkäsi siitä voivan koitua hankalia tilanteita.
Kesällä 1992 tällainen tilanne tulikin eteen, kun Suomessa vieraillut Venäjän presidentti Boris Jeltsin otti hävittäjäpäätöksen esille Koiviston kanssa ja väitti Suomen ostaneen poliittisista syistä huonomman koneen.
– Koivisto koki hankalaksi selittää tehtyä päätöstä, koska se olisi edellyttänyt sen toteamista, että venäläinen vaihtoehto ei pärjännyt taloudellisessa eikä teknologisessa vertailussa.
Ahon mukaan Hornetien ostoa kutsutaan aiheellisesti vuosisadan asekaupaksi.
– Se oli poikkeuksellisen suuri yksittäinen investointi Puolustusvoimien suorituskykyyn. Hintalappu hirvitti, vertasipa sitä melkein mihin tahansa valtion muihin menoeriin, entinen pääministeri myöntää.
Kustannustaakka näyttää Ahon mukaan kuitenkin erilaiselta, kun hinta jaetaan hävittäjien 30 vuoden käyttöiällä. Yhden vuoden osuudeksi jää näin laskien hieman yli 100 miljoonaa euroa, eli suunnilleen kymmenen prosenttia Puolustusvoimien vuotuisesta hankintabudjetista.
– Mitä tuolla runsaan sadan miljoonan euron vuotuisella säästöllä voitaisiin saada aikaan vaikkapa asumistuessa? Se riittäisi nykyisin suunnilleen kahden viikon asumistukimenojen kattamiseen. Jos käyttökustannukset lasketaan mukaan, hävittäjärahat riittäisivät vähän yli kuukaudeksi, Aho havainnollistaa.
Ahon mukaan vuosien myötä arvostelu on laantunut myös siksi, että tehokkaan ilmavalvonnan tarve on käynyt ilmeiseksi.
– Puhuminen hävittäjiin tuhlatuista rahoista ei kuulosta uskottavalta tämän ajan sotilaallisten jännitteiden keskellä, ex-pääministeri huomauttaa.