Kaula-aukoista ja väärästä tavasta olla nainen
Pääministeri Sanna Marin antoi haastattelun muotiin, työhön ja hyvinvointiin keskittyvälle naistenlehti Trendille. Juttua varten otetuissa kuvissa Marin poseerasi mustassa jakkupuvussa ja näyttävässä vintage-kaulakorussa ilman aluspaitaa.
Sosiaalisen median kanavissa heräsi vilkas keskustelu – mistäpä muusta kuin pääministerin pukeutumisesta.
Osa ehti kritisoimaan Marinia jo siitäkin, että tämä käyttää aikaansa haastattelun antamiseen kyseessä olevaan lehteen – pääministerin kun pitäisi ilmeisesti istua ympäri vuorokauden valtioneuvoston linnassa.
Kun luin ensimmäiset twiitit aiheesta, en valitettavasti yllättynyt. Naisena politiikassa on joutunut tottumaan siihen, että ulkonäköä kommentoidaan siitäkin huolimatta, että vaalit eivät ole missikisat tai muotinäytös.
Nainen tuntuu aina olevan liikaa tai liian vähän, vääränlainen, väärän näköinen tai ainakin vääränlaisissa vaatteissa.
Samaan aikaan kun somessa keskusteltiin pääministerin pukeutumisesta, vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää (11.10.2020).
Päivän tarkoituksena on juhlia tyttöjä ja nostaa esiin tyttöjen voima ja mahdollisuudet, mutta toisaalta myös muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia.
Sanna Marin ei ole enää tyttö, mutta hän on hyvin näkyvä esimerkki kaikille tytöille ja naisille. Elävä esimerkki tyttöjen voimasta ja mahdollisuuksista. Se, miten hänestä puhumme tyttöjen kuullen ja nähden, muokkaa tytärtemme mielikuvaa siitä, millainen nainen voi olla.
Voiko nainen olla pääministeri? Voiko hän olla nuori ja kaunis? Voiko pääministeri poseerata muotikuvassa? Jos hän tekee sen, haukutaanko hänet? Jos pääministeri tekee muuta tavallisuudesta poikkeavaa, miten se otetaan vastaan?
Kansainvälinen tyttöjen päivä on ehkä yksi päivä vuodesta, mutta meidän pitäisi muistaa sen viesti vuoden jokaisena päivänä.
Tytöillä on oltava oikeus olla juuri sellaisia kuin ovat – oli sitten hiljainen tai äänekäs, rohkea tai arka.
Sama pätee yhtä hyvin myös poikiin. Ahtaat sukupuoliroolit ja niiden syrjintä, jotka ovat ”väärällä” tavalla poikia tai tyttöjä, saisi jäädä jo historiaan.
Onneksi meistä jokainen voi vaikuttaa tähän omassa lähipiirissään. Sillä, miten reagoimme riehuvaan tyttöön tai itkevään poikaan on suuri merkitys.
Näin syyslomaviikolla meilläkin kuuluu yläkerrasta kolmen iloisen koulupojan äänet.
Jos jokin on varmaa, niin se, että he saavat olla juuri niin rohkeita, arkoja, hurjapäisiä tai herkkiä kuin sattuvat olemaan.