Kuljetusalan etujärjestö polttoainetuesta: Tärkeä, mutta riittämätön
Kuljetusalan järjestö Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL luonnehtii hallituksen esittämää kuljetusyritysten polttoainetukea tärkeäksi, mutta riittämättömäksi.
– Nyt tehty ratkaisu on välttävä. Odotamme, että polttoainetuen valmistelu tehdään erittäin nopeasti. Monet muut EU-maat ovat tehneet aikaisemmin ja nopeammin vaikuttavia ratkaisuja, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala tiedotteessa.
Hallituksen paketin yksi osa on 30 miljoonan euron polttoainetuki kuljetus- ja maatalousalalle.
Erikoisena Kujala pitää tuen rahoittamista perusväylänpidosta leikkaamalla. Siitä ollaan ottamassa 20 miljoonaa euroa 60 miljoonan euron pakettiin. Hänen mukaansa valtio olisi voinut käyttää rahoitukseen korkeiden hintojen myötä kohonneita arvonlisäverotuottoja, joita polttonesteiden käyttäjät ovat maksaneet.
Pitkän aikavälin toimenpiteenä on SKALin mukaan toteutettava ammattidieselin nopea toimeenpano.
Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että kuljetusyrityksille on tulossa suoraa tukea. Myös Yrittäjien mielestä seuraavaksi hallituksen on vauhditettava ammattidieselin käyttöönottoa.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää hallitusta siitä, ettei se tehnyt muutoksia polttoaineiden jakeluvelvoitteen tasoon, vaan tarjoaa kohdennetumpia ratkaisuja kustannuspaineisiin. Erityisesti perussuomalaiset on vaatinut jakeluvelvoitteen alentamista.
– Negatiivinen vaikutus investointiympäristön luotettavuuteen olisi voinut olla huomattava ja pitkävaikutteinen, arvioi EK:n toimitusjohtaja Minna Helle tiedotteessa.
Oppositiopuolue SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava kansanedustaja Joona Räsänen luonnehtii hallituksen ratkaisua bensaflopiksi.
– Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, Räsänen moittii tiedotteessa.
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja, oppositiopuolue vihreiden Saara Hyrkkö sanoo pitävänsä tyrmistyttävänä sitä, että rahoituksesta 40 miljoonaa euroa löydettiin pakettiin yhdestä hallituksen ainoasta ilmastotoimesta eli piippujen tulppauksesta.