Lukijalta: Nyt tarvitaan seniorikapinaa
Myönnettäköön, että nappaan sanan ”seniorikapina” suoraan Minna Lindgrenin uudesta, samannimisestä kirjasta.
Kirja oli juuri sopiva kuunneltavaksi ikäkriisiä potevalle naiselle, joka kokee, että iän myötä kokemus, tieto ja elämän- ja työkokemus kokevat rajun inflaation, melkein pörssiromahdukseen verrattavan.
Suomen väestö ikääntyy kovaa tahtia, ja siitä on tehty yhteiskunnallinen ongelma. Kaikkia 70–100-vuotiaita lähestytään kuin nämä olisivat homogeeninen joukko. Monet jopa 80–90-vuotiaat ovat kuitenkin vielä usein terveitä ja toimintakykyisiä.
Naiset elävät tilastojen mukaan miehiä pidempään, ja itsestään selvästi oletusarvo on, että iäkkäät, parisuhteessa olevat naiset viettävät loppuvuotensa miestensä omaishoitajina.
Laskelmien mukaan tämä – pääosin naisten verotettavalla karkkirahalla toteuttama uurastus ”säästää” 80 000 euroa vuodessa/omaishoitaja. Kyseessä ovat sadat miljoonat.
Ja kuka puhuu yksin elävästä vanhenevasta väestöstä? Heitä ei nykypolitiikan diskurssissa ole olemassakaan, vaikka heitä on koko ajan enemmän.
Ja sitten kapinamoodiin. Nykyisen väestöpyramidin ja ikääntymisestä vallitsevan yksipuolisen mielikuvan vuoksi päättäjiksi tarvitaan myös kokemusasiantuntijoita, joille ikähaarukka 70–100 ei ole vain hoivan tarpeessa olevaa massaa.
Usein viljelty fraasi ”arvokas vanhuus” on tyhjä fraasi niin kauan, kunnes päättäjät sisäistävät elämänkaariajattelun. Sen, että 70–100-vuotiaiden kohtelu yhtenä massana on sama asia kuin, jos 0–30-vuotiaisiin suhtauduttaisiin yhtä yksisilmäisesti.
Pidän eläkeiän nostoa realistisena vaihtoehtona, ja joka tapauksessahan eläkeikä nousee jo eliniänodotteen mukaisesti.
Valitettavasti koko ehdotus tuntuu teoreettiselta niin kuin kauan kuin tietyn iän ylittäminen merkitsee kaiken tiedon, taidon ja osaamisen markkina-arvon sulamista.
Päivi Mononen-Mikkilä
puheenjohtaja
Suomen Keskustanaiset ry
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/